Näin viime yönä unta siitä vanhasta pässistä, joka lapsuudessani oli meidän naapuritalossamme. En ole muistanut koko pässiä ainakaan viiteenkolmatta vuoteen, joten ei kumminkaan tässä tapauksessa pidä kutiaan se uniteoria, minkä mukaan unet johtuvat niistä kokemuksista tai ajatuksista, joita meillä on ollut edellisenä päivänä tai lähipäivinä sitä ennen.
Oli merkillistä, että tunsin unessa sen pässin oitis, vaikka minulla ei ole ollut kunnia tavata sitä lähemmä kolmeenkymmeneen vuoteen. Olen sittemmin aikojen kuluessa ja toimeni takia tullut tekemisiin monen kaksijalkaisen, rikkaan, upean, kuuluisan, oppineen tai muuten huomattavan pässin kanssa, joista en olisi voinut muutamia kuolemaksenikaan tuntea esimerkiksi noin vuoden päästä, tuskinpa seuraavalla viikollakaan, sillä suuren kaupungin väenvilinässä unohtuvat kerran nähdyt kasvot helposti ja nopeasti, etenkin jos on niin huono jälleentuntemisaisti kuin minulla, mutta sen naapurin pässin — päästäkseni taas kiinni asiaan — tunsin heti. Ja kuitenkin myöntää jokainen, joka on pässejä nähnyt, että niiden naamataulut ovat jokseenkin toistensa näköiset. Niin että naapurin pässin oli kai täytynyt tehdä minuun erikoisen syvän vaikutuksen.
Muistelmakuviini naapurin pässistä liittyvät pitkät kesäiset poutapäivät taivaanrannassa asuvine valkeine pilvilinnoineen, rattaiden ratina etäiseltä maantieltä, kukon kiekaus kesäpäivän-hiljaiselta kylältä, auki olevat kamarien akkunat, ja uudin, jonka ilmavirta on vetänyt akkunalaudan ulkopuolelle, äskenniitetyn heinän tuoksu perunamaan pientareita ja veljeni lakki, jonka omistajansa syystä taikka toisesta on jättänyt kaivonkannelle.
Kävelen siitä ohi avojaloin, kädet mahtavasti housuntaskuissa, sillä minulla on ensi kertoja ylläni housut, joissa on oikeat taskut, pitkän kärttämisen ja mankumisen jälkeen saadut. Pistän kaivonkannella olevan lakin päähäni, oman lakkini päälle kallelleen, ja kävelen edelleen mahtavana, kaksilakkisena, housuntaskuisena ja joutilaana, koetanpa vielä sylkäistäkin yhtä luontevasti kuin Simolan renki, miesten mies, joka kyntää vähän matkan päässä peltoa ja kohtelee kunnioittavia lähentymisyrityksiäni yli-ihmisen korkealla ja täydellisellä välinpitämättömyydellä.
Täällä on vanha saunamme, saunan takana viholaispensaita ja aita, ja aidan takana naapurin pässi.
Naapurin pässi on sekä pilkattu, vihattu että pelätty. Ennenkaikkea kuitenkin pelätty.
Sillä se puskee meitä poikia, jos vain pääsee kimppuumme, puskee niin että paikat paukkuvat.
Ennen se ei ollut puskenut. Se ei ollut edes osannut puskea, vaan juoksi aina meitä pakoon.
Mutta sitten me päätimme opettaa sen puskemaan, siinä kauniissa ja luvallisessa tarkoituksessa, että se puskisi naapurin vanhaa Sauna-Maijaa kun tämä kyykkii perunamaata kitkemässä.
Ryhdyimme siis täydentämään pässin kasvatusta, sillä mitäs pässillä, joka ei osaa puskea.