Ahdistimme sen johonkin aidannurkkaan, mistä se ei päässyt livistämään, ja rupesimme sitä sitten siinä härnäilemään ja päkkäilemään otsaan.
Naapurin pässi ei ollut mikään tyhmä oppilas, ainakaan pässiksi. Se oppi hyvin pian puskemaan, ja puski sitten opettajansa nurin.
Jotain sen pässin luonteessa oli kuitenkin vinossa. Se ei nimittäin puskenutkaan koskaan Sauna-Maijaa, niinkuin sen velvollisuus olisi ollut ja jota varten se nimenomaan oli kouluutettu, mutta meitä poikia puski se erityisellä innolla ja mielihyvällä, niin ettemme enää koskaan uskaltaneet mennä sen aitauksen sisäpuolelle, jossa naapurin pässi oli. Se oli suuri vahinko ja pettymys, sillä saman aidan sisäpuolella oli meidän muutamaan kiviraunioon rakentamamme ylpeä, kyynäränkorkuinen linnoituksemme.
Mutta tänään oli minulla jaloissani taskuniekkahousut ja päässäni kaksi lakkia. Sitäpaitsi oli pässi aivan aitauksen toisessa päässä ja seisoi selin minuun. Päätin siis uhallakin hyökätä linnoitukseen, jonka muurien takana olisin kyllä turvassa pässin hyökkäyksiltä.
Kiipesin vähin äänin yli aidan ja läksin juoksemaan linnoitusta kohti.
Varmasti ennättäisin sinne, sillä pässi ei vieläkään huomannut minua.
Juostessani huusin pässille ilkkuen "hei!" ja paransin vauhtia.
Seuraavassa silmänräpäyksessä oli pässikin liikkeellä.
Se läheni hirmumyrskyn vauhdilla. En ollut koskaan nähnyt sen juoksevan sillätavoin. Enkä minäkään ole koskaan juossut niin kovasti. Molemmat lakkini putosivat maahan, mutta toivoni, että pässi pysähtyisi purkamaan niille sisuaan, petti täydellisesti. Pässi ei kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Sitä enemmän kiinnitti se huomiota minuun.
Juoksin hurjistuneena, pitkä tukkani leuhkaen, mutta pässi juoksi vielä hurjistuneemmin. Aloin käsittää sen kamalan tosiasian, etten ehtisikään linnoitukseen ennen pässiä.
Sinne oli vielä ainakin viisi syltä, kun pässi ennätti kintereilleni. Kohottamani hätähuuto katkesi kesken, sillä juuri samassa sain takalistooni aika paukun. Onneksi oli tämä pässi sarveton. Lensin ilmassa sylen verran, ja auttoi pässi täten minua lähemmäksi päämaaliani, mutta vielä oli linnoitukseen pari kolme syltä, ja minä makasin vatsallani maassa. Kääntäessäni varovaisesti päätäni näin pässin seisovan aivan takanani, valmiina uuteen hyökkäykseen.
Älähdin ja ummistin silmäni, arvellen loppu olevan lähellä, mutta uutta paukkua ei kuulunutkaan. Maattuani siten muutaman minuutin ajattelin, että pässi on mahdollisesti antanut minulle anteeksi, ja kohosin polvilleni. Samassa sain hartioihini täräyksen, joka paiskasi minut jälleen vatsalleni.