Kuvernööri vastaa. Niin ja niin. Siihen katsoen ja koska ja kun niitä aineksia ei ole sen suurempaa määrää, niin kaatakaa maahan.
Minä sanon seuraavana päivänä pojille poliisikamarissa, että sellainen tuli kuvernöörin päätös. Vai niin, vastasivat pojat vähän verkalleen. Ylikonstaapeli Kurki sanoi, että on se sentään synti. Jumalanviljaahan se sekin on. Ja konstaapeli Nahunen mutisi, että voisihan se mennä maahan toistakin, luonnollisempaa tietä. Toisetkin poliisit lausuivat valittelunsa, mutta minä tiesin ja tunsin, että Kurki ja Nahunen olivat enimmän huolissaan. Tunsinhan minä laumani, etenkin kun se ei ollut sen suurempi.
Aivan niin, myönsin minä. Syntihän se on. Mutta se on nyt kuitenkin kuvernöörin päätös, jota on noudatettava. Älköön siis tämä synti tulko meidän päällemme, vaan kuvernöörin pään päälle.
— Niinpä niin, huokasi Nahunen. Kun on päätös, niin on päätös. Minkäpäs sille…
Minä katselin konstaapeleitani vakavasti ja sanoin sitten:
— Meidän on siis, esivallan palvelijoina, pantava esivallan päätös täytäntöön.
— Niin, mutisivat konstaapelit, katsoen surkutellen kamarin nurkassa sotilaallisissa riveissä seisovia pulloja.
— Mutta, lisäsin minä. — Ennenkuin me ryhdymme virkamme vaatimaan toimitukseen, täytyy meidän luonnollisesti olla varmasti vakuutetut siitä, että me todellakin teemme sitä, mitä meidän on käsketty tekemään.
Poliisit katselivat minua, päällikköään, epäröiden.
Otin nurkasta yhden viskypulloista ja sanoin.