Allekirjoittanut toivoo hartaasti, että tässä nyt puheenaolevalla miehellä olisi toinenkin samanlainen seteli.
Hän pistäisi tämän setelin lompakkoonsa ja menisi erääseen yleisesti tunnettuun laitokseen susiteetin puiston eli kaupungintalonpuiston perällä.
Kuten tiedämme, on siellä taksana 10 penniä, ikään, kokoon, säätyyn ja tuotantokykyisyyteen katsomatta.
Köyhät s…..nat maksavat viheliäisillä kuparilanteillaan, mutta minä otaksun, että laitoksen tirehtöörskän silmät nousevat pystyyn, kun ystävämme kainoon tapaansa livahuttaa tuhatmarkkasensa luukulle.
Ja saa siitä takaisin 999 markkaa 90 penniä.
Koska nimittäin ei hänen tuotteitaan pidetä sen suuremmassa arvossa kuin muidenkaan.
Vaikka hän kykeneekin niistä maksamaan 1,000 markan seteleillä.
Mutta voisihan hän antaa nekin jollakin tavoin konserveerata. Muistoksi.
Voisin kehitellä tätä ainetta enemmänkin, mutta katsoen asian arkaluontoisuuteen ja nykyisen sukupolven ylenmääräiseen, vaikka epäilemättä suuresti teeskenneltyyn hienotunteisuuteen, täytyy lopettaa tähän.
Selonteko paastostani ja sen seurauksista.