(Yleisön pyynnöstä.)
Kun tohtori Lybeck kävi täällä puhumassa paastosta, istuin minä silmät kirkkaina hänen jalkainsa juuressa — hengellisessä merkityksessä meinatenkin — ja kätkin hänen sanansa visusti sydämeeni.
Ja kun minä olin päässyt ulos Betelistä, jossa paastosaarna pidettiin, ajoin minä suoraan ruokapaikkaani ja söin niinkuin en olisi viiteen viikkoon ruokaa nähnyt. Sitten menin minä ruokarouvani tykö ja sanoin itseni irti.
— Mistä syystä, jos saan luvan kysyä?
— Kysykää Lybeckiltä! Hyvästi ijäksi!
Ja minä menin pois ylpeästi vihellellen.
Tunsin olevani sankari ja aavistin tulevan tapahtumaan suuria asioita.
Siitä on jo yli kaksi viikkoa.
Nyt sinä tietysti luulet, että minä olen kuollut nälkään, mutta se on vale se. Joka ei usko, hän kääntyköön arv. toimituksen puoleen, joka haluaville voi antaa luotettavat todistukset siitä, että minä elän tai etten minä ainakaan ole nälkään kuollut.
Oikeastaanhan se paasto ei ollut aivan täydellinen syömälakko. Aina kun minulle tuli oikein nälkä, lähetin minä pojan — se ei ole omani vaan erään toisen — ostamaan läheisestä kahvilasta kaksi voileipää. Eihän sitä ihmisen tarvitse siltä ahdasmielinen olla, vaikka onkin lakossa.