— Ampuuhan tällä norsun — taikka vaikka itsensä sen elehvantin… kun vaan piippu pitäisi, myönsi haudankaivaja. Taisi vain tulla tällä kertaa kovanpuoleinen latinki.
Renki-Pekka tuli puotiin ryynisäkkiä kantaen, nosti säkin tiskin taakse ja astui kamariin.
— Tässähän se on tämä Pekka, sanoi kauppias. Pitäisikö sinulla olla mitä pyssyä?
— Tarvinneeko tuota, arveli Pekka. Kun on tällä haudankaivajalla tuommoinen kanuuna…
Kauppias otti kaapista pullon ja kolme lasia.
— Tässä on vielä aikaa; eihän sinne kai kannata lähteä ennenkuin lähempänä puolta yötä. Niin että jos otettaisiin vähän lämmitystä.
Miehiä ei tarvinnut monta kertaa käskeä, ja lämmityspuuhiin ryhdyttiin sillä seurauksella, että tunnin kuluttua kaikki punoittivat vahvasti ja puhetta tuli melkeinpä enemmänkin kuin ennätettiin kuunnella.
Haudankaivaja teki yksityiskohtaisesti selkoa huomioistaan hautausmaalla, ja mitä useamman ryypyn hän otti, sitä useammilla, osittain toistensa kanssa ristiriidassakin olevilla kuvauksilla ja piirteillä täydensi hän kertomustaan, niin että siitä vähitellen paisui oikein ensiluokkainen kummitusjuttu, joka mahdollisesti olisi nostanut sekä kauppiaan että Pekan hiukset pystyyn, ellei heidän rohkeutensa olisi kasvanut samassa suhteessa kuin Hauta-Antin juttukin.
Kauppias taas loi historiallisen katsauksen Karilan talon vaiheisiin ja Pietari-vainajan maalliseen vaellukseen, mistä hän löysi paljon sellaista, mikä oli omiaan viittaamaan siihen, etteivät hänen asiansa koskaan olleet oikealla tolallaan. Sitten hän selosti paikkakunnalla liikkuvia, puodissa kuulemiaan huhuja kummitteluista Karilassa. Vaikka talo on autio, kuulevat ohikulkijat sieltä öiseen aikaan melua, näkevät haamujen liikkuvan pihalla ja valoa ikkunoista, sellaista epämääräistä, kalpeata valoa, joka hetkisen liehahtaa ikkunassa ja sitten katoaa, saaden ohikulkijan sydän kurkussa juoksemaan minkä jaloista pääsee. Milloin kuuluu sieltä kuin itkua, milloin kuin rahojen laskemista.
— Suutari Revon akka oli kahtena yönä käynyt sieltä halkoja varastamassa, kertoi kauppias muutamakseen. Se on semmoinen akka, ettei se ole koskaan kummituksia nähnyt eikä niistä mitään perusta. Mutta kolmantena yönä kun tuli ja oli juuri lastaamassa halkoja kelkkaansa siitä saunan takana olevasta pinosta, niin oli nähnyt valkoisen haamun seisovan keskellä pihaa. Se oli nostanut kätensä ylös ja sanonut kolealla äänellä, että voi voi sinua suutari Revon akka kun ilkeät vainajiltakin varastaa. Siihen jäi Revon akalta niin halot kuin kelkkakin, mutta pois juostessaan oli vielä kuullut kaivosta moiskauksen, ikäänkuin olisi joku sinne hypännyt.