Linnanrakennuksella oli tällä haavaa hiljaista.
Muurarit kaatoivat kahvia sukanvarteen pistetyistä pulloista pieniin kivikuppeihin ja kastoivat kahviin Punasenlähteentorin kojuista ostamaansa viipurinrinkeliä.
Erään vallisarven nurkalla istuivat Torgils Knuutinpoika ja Pietari Elavi, pelaten n.s. ”Viipurin pamausta”, joka uusi peli oli äkkiä tullut hyvin suosituksi Viipurin tienoilla ja levinnyt matalista majoista aina ylimysten asunnoille.
Peli oli oikeastaan verrattain yksinkertaista. Piispa vuoli kaksi samannäköistä tikkua, pitemmän ja lyhemmän, ja otti ne kouraansa niin että vain toiset päät olivat näkyvissä rinnakkain ja yhtä paljon.
— Jos herra marski sitten taas nykäisisi! sanoi hän odottavasti myhäillen.
Marski tuumi kotvasen aikaa. Hän oli saanut kaksi ankaraa "Viipurin pamausta" peräkkäin ja tunsi piispan voimakkaan kämmenen kosketuksen vielä mojovan ruumiissaan.
Vihdoin, kun eivät tikut hänen tuijottamisestaan huolimatta suostuneet ilmaisemaan, kumpi niistä oli pitempi, kumpi lyhempi, hän ummisti silmänsä ja tempasi umpimähkää sen tikuista, joka hänen hyppysiinsä osui.
— Lyhempi riemuitsi piispa, avaten kouransa ja näyttäen käteensä jäänyttä pitempää tikkua.
Mahtava marski huokasi, asettui kontalleen vallin reunamalle ja odotti huulet tiukasti yhteen puserrettuina 'Viipurin pamausta'.
Piispa ei pitänyt mitään kiirettä, vaan kääri hiljalleen, Te Deumia vihellellen, kauhtanansa oikeata hihaa ylös. Sitten loi hän silmäyksen marskin reheviin istuimiin, sylkäisi kouraansa ja läimäytti äkkiä hirmuisen iskun tähän yleensä halveksittuun ruumiinosaan.