Sitäpaitsi oli junassa kolme muuta miestä, kaksi viisasta ja yksi hullu.
Viisaat miehet istuivat hullun kahden puolen ja pitivät häntä tarkoin silmällä.
Hullulla oli jaloissa saappaat ja harmaat sarkahousut, pakkopaita ja vanha huopahatun reuhkana. Hänen kätensä olivat sidotut selän taakse.
Viisaat miehet olivat muuten samalla tavalla puetut, mutta heillä ei ollut pakkopaitaa. He istuivat, tupakoivat ja syljeskelivät, tehden kaiken tämän sillä mietiskelevällä levollisuudella, joka on viisaan miehen paras tuntomerkki.
Hullu istui silmät pyöreinä minua katsellen. Sitten hän kysyi:
— Ootko sinä hullu?
Vastasin hänelle nöyrästi, etten sitä niin varmaan tietänyt, mutta otaksuin kuitenkin olevani sitä, jos olen, ainoastaan vähäisessä ja lievässä määrässä. Joka tapauksessa on minut katsottu täysin vaarattomaksi, koska sain yhä edelleenkin olla vapaana.
Hullu mietti tätä asiaa hetkisen kulmat rypyssä ja lausui:
— Niin, mistäs ne hulluinhuoneet sitten tulisivat, jos kaikki hullut kiinni pantaisiin.
— Eipähän ne mistä, myönsin minä.