Kun Juanshikai palasi takaisin ullakolta, oli hän hyvin miettiväisen ja hajamielisen näköinen, eikä kuullut eikä huomannut, kun ministerit häntä puhuttelivat. Sen sijaan alkoivat hänen korvansa kuulla sellaista, mitä ministerit eivät kuulleet.
Hän näet kysäsi kerran häntä ympäröiviltä korkeilta herroilta, eivätkö he kuulleet, että kansa huusi ja vaati häntä rupeamaan keisariksi? Juanshikai sanoi olevansa mielestään kuulevinaan jotain sellaista.
Ja herrat kuuntelivat, ja jotkut heistä sanoivat etteivät he mitään sellaista kuulleet. Silloin Juanshikai arveli, että heidän korvissaan mahtoi olla jotain vikaa, ja käski leikata heiltä päät poikki, että voitaisiin sisältäpäin tarkemmin ja tieteellisesti tutkia, missä kunnossa heidän korviensa sisäosat olivat. Ja kun tämä leikkaus oli toimitettu, niin kiiruhtivat toiset herrat ilmoittamaan, että he kuulivat ihan selvästi, että kansa huusi ja vaati Juanshikaita keisarikseen.
— Hm, vai niin, sanoi Juanshikai mietteissään. — Vai kuulette tekin samalla tavoin. En minä kuitenkaan haluaisi valtaistuimelle. En millään ehdolla!
Sitten hän antoi julistuksen kansalleen, ettei hän millään ehdolla haluaisi valtaistuimelle, mutta kun kansa, mikäli hän itse on ollut kuulevinaan ja mikäli sitäpaitsi hänen ympäristönsä hänelle vakuuttaa, vaatii häneltä sitä, niin hän isänmaallisena miehenä taipuu kansansa tahtoon, ja uhraa omat harrastuksensa ja suostuu kansan vaatimukseen.
Sitten kannettiin valtaistuin alas vanhalle kunniapaikalleen, ja
Juanshikai huokasi ja kiipesi sille istumaan.
Varmaankin oli valtaistuimeen, sitä edes takaisin kuletellessa, tullut jotain vikaa. Sen istuin oli paljon vinommassa kuin Juanshikai oli huomannutkaan, eikä Juanshikai tahtonut mitenkään pysyä sillä istumassa.
Juanshikai käski taitavien puu- ja kultaseppien korjata valtaistuimen entiseen kuntoon.
Mutta samaan aikaan sattui jotain, jota Juanshikai ei ollut odottanut.
Kauempana Pekingistä ja Juanshikain palveluksessa olevista kaulanleikkaus-ammattilaisista ja hirsipuutaitureista alkoivat jotkut Juanshikaihin tyytymättömät henkilöt huutaa, että Juanshikai oli aivan varmaan kuullut väärin. Tämä huuto alkoi kuulua ensin yhdestä maakunnasta ja siihen yhtyi yhä enemmän ja enemmän väkeä, ja sitten alkoi sama huuto levitä myöskin Huitshoun ja Huanin maakuntiin. Melu tuli lopulta niin suureksi, että se kuului Pekingiin asti. Juanshikai ei aluksi ollut kuulevinaan mitään, mutta kun huuto kasvoi yhä ankarammaksi, niin huomasi Juanshikai, ettei enää maksanut vaivaa teeskennellä huonokuuloisuutta, varsinkin kun hän vielä äskettäin oli osoittanut niin suurta herkkäkorvaisuutta, että kuuli paremmin kuin muut.