Tähän ei ehtinyt vastausta tulla, sillä kielilläpuhuja joutui samassa hurmiollaan ja alkoi puhua eskimonkieltä.
Poika läksi pois ja esitti työnsä tulokset arv. toimituksellemme.
Myöhemmin hän kuuli, että sukulaisensa oli sillä kertaa puhunut eskimonkieltä toista tuntia yhtä mittaa.
Pääkirjoitus.
Me tartumme tällä kertaa kynään raskain mielin.
Meidän surullinen velvollisuutemme on nimittäin ilmoittaa turkulaisille lukijoillemme, että vesijohdostamme on vesi kohta lopussa.
Vedenpaisumuksessa sitä kyllä saatiin runsaasti, mutta Kakolassa ovat rosvot sitä juoneet niin määrättömästi, että se alkaa nyt olla loppu.
Nyt on kielletty Kakolassa enää juomasta meidän vesijohtomme vettä.
Meidän herrat ovat sanoneet Kakolan herroille, että tuottakaa itsellenne vettä vaikka Mesopotamiasta, mutta meiltä ette saa: Ette saa litraakaan. Antaisimmeko me rosvojen juoda vetemme loppuun ja antaisimmeko viattomain pienten lastemme kuolla janoon?
Ei, ja miljoona kertaa ei!