Me uskomme taistelun tapahtuneen; ja tahdomme kertoa sen opiskelevalle nuorisollemme siten kuin se asia kaiken todennäköisyyden mukaan on ollut.
* * * * *
Oli heinäkuun 20 päivän aamu 1630.
Kuningas Kustaa Aadolf heräsi varhain aamulla teltassaan, kutsui sisään päivystävän upseerinsa ja sanoi:
— Anna satuloida hevoseni. Tahdon lähteä haistelemaan raitista aamuilmaa.
Kuninkaan astuessa hevosen selkään arveli Nils Brahe:
— Kunhan ei vain teidän majesteettinne joutuisi ikävyyksiin… Kuuluu olevan suurenlaisia saksalaisjoukkoja liikkeellä.
— Kyllä minä saksaa osaan, sanoi Kustaa Aadolf. Antakaa minulle seitsemänkymmentä suomalaista henkivartijoiksi.
— Hm, sanoi eräs esikuntaupseereista. Suomalaiset ovat viime päivinä olleet merkillisen äreällä ja riidanhaluisella tuulella. En oikein ymmärrä, mikä niillä taas on nahassa.
— Tietysti se, että heidän on pitänyt taas niin kauan olla rauhassa, sanoi toinen upseeri. Jolleivät he saa kerran viikossa tapella tarpeekseen, niin tulevat ne oikein kipeiksi.