Tähän ilmoitukseen tuli vihdoin viimein yksi vastaus.
Se tuli kaukaa joltain Pohjois-Karjalan perukalta.
Se oli kirjoitettu harvinaisen ilkeään sävyyn, ja siinä valitettiin sitä seikkaa, että kaupunkilaisherrasväet ovat vuosisatoja eläneet laiskuudessa, maalaisten niskoilla, keinotellen ja keljuillen maalaisten rahat omiin kukkaroihinsa, ja kehtaavat sitten vielä kerjätä itselleen kesäasuntojakin. Mutta maalaiset ovat nyt viisastuneet, sanottiin kirjeessä. Kaupunkilaiset saavat nyt tanssia maalaisten viulujen mukaan ja päälle päätteeksi maksaa nämä viulut.
Kirjeen lopulla tuntui sen kirjoittaja kuitenkin vähän leppyvän, saatuaan ensin purkaa sisunsa ja puhua suunsa puhtaaksi viimeistä hampaankoloa myöten.
Kirjoittaja nimittäin ilmoitti, että jos herrasväki todellakin on halukas maksamaan kohtuullisen vuokran, niin voi herrasväki kesäkuukausiksi vuokrata häneltä huvilan, johon kuuluu kaksiakkunainen tupa ja päreistä tehty eteinen. Matkaa järven rantaan on kuivilla säillä, jolloin pääsee oikaisemaan välillä olevan suoperäisen alueen poikki, ainoastaan kuudetta kilometriä. Paitsi tupaa ja eteistä kuuluu tölliin n.s. nykyajan mukavuuksina entinen perunakuoppa. Tuvan toisessa akkunassa ei ole kehyksiä eikä siis myöskään laseja ollenkaan, mutta se ei tee kesäaikana mitään, edistää vain ilmanvaihtoa, ja toisen akkunan ruudut ovat paikatut tuohella ja rievulla Jos töllin katto, joka on vähän laho, uhkaisi pudota sisään, niin voisivat kesävieraat tukea sitä hirsillä, joita on töllin takana. Vuokra olisi huokea, ainoastaan 175 markkaa kuussa, ja ruokaa saisi kirjeeseen liitetyn taksan mukaan talosta, jonne oli matkaa suoraan metsän halki vain pari kilometriä. Korkeintaan kaksi ja puoli.
Kun herra ja rouva Turkkula tarkastelivat ruokatavarataksaa ja laskivat, mitä heidän elämänsä — ja mahdollinen kuolemansakin, jos katto putoaisi — tulisi maksamaan heille tarjotussa paikassa, niin huomasivat he, että heidän kannattaisi ennemmin asua koko kesä täysihoidossa kaupungin hienoimmassa hotellissa ja hra Turkkulan juoda puolikas punssia joka ilta ja kaksi puolikasta lauantai-iltoina, ja sittenkin jäisi vielä ylijäämää sen verran, että rouva Turkkula saisi uuden kesähatun.
Näin ollen lähetti herra Turkkula kirjeen taksoineen sen pitäjän vaivaishoitolautakunnalle, josta kirje oli pantu postiin, ja tiedusteli, miksi ei sen kirjoittajaa oltu toimitettu hullujenhuoneeseen, jonne hän näkyi kuuluvan.
Herrasväki Turkkulan kaupunkiasunto on jo aikoja sitten ollut kesäkunnossa, ikkunat, taulut y.m. peitetyt sanomalehdillä, vaatteet naftaliinissa ja tavarat pakattuina kesämatkalle lähtöä varten. Mutta kesäasuntoa ei heillä ole vieläkään. Eikä heillä ole aavistustakaan siitä, minne he lopuksi pääsevät, vai pääsevätkö minnekään.
Herrasväki Turkkula on käynyt vaaralliseksi tuttavapiirilleen. Sillä aina kun joku tuttava perhe lähtee maalle, koettaa Turkkulan väki tunkeutua mukaan. Kaksi kertaa ovat he vainonneet lähtijöitä asemalle saakka.
Monna Lisa.