Mutisten kirouksen kumartui hän ähkyen hapuilemaan sitä, mutta tuolilta hän ei noussut.
Parturi löysi napin ja ojensi sen hänelle.
En ajatellut mitään. En voinut ajatella mitään. Tylsistyneenä tuijotin, vain hra Carlsonin niskaan. Jonkinlainen vaistomainen tunto minulla sentään oli, että voisin murhata hra Carlsonin.
Minulla ei ole aavistustakaan siitä, kuinka kauan aikaa vielä kului, ennenkuin hra Carlson oli saanut kauluksensa kiinni ja noussut tuolilta. Ei myöskään siitä, kuinka kauan parturi auttoi päällystakkia hänen ylleen. Olin jonkinlaisessa horrostilassa.
— Olkaa hyvä!
Havahduin ja siirryin istumaan parranajotuoliin.
Se oli vielä lämmin. Se tuntui oikein polttavan.
Silloin muistin jotain. Sydämeni lienee joksikin aikaa pysähtynyt.
Katsoin kelloon. Junan lähtöön oli kahdeksan minuuttia. Siis kaksi minuuttia parturin käytettäväksi.
Ilmoitin sen parturille, ja hän näytti huolestuvan, alkaen suurella kiireellä saippuoida leukaani.