Siellä ei tällä hetkellä ollut ketään. Tupakansavua siellä sen sijaan oli sitäkin enemmän, josta päättäen huone ei ollut vielä kovin pitkää aikaa ollut tyhjänä. Perällä oli pitkä, jotenkin musta pöytä, jolla oli papereita ja sanomalehtiä. Pitkin seinävieriä kiersi huoneen ympäri paksut penkit. Seinillä oli joitakin virallisia tupakansavun tummentamia ja kärpästen pilkuttamia kuulutuksia, ilmoituksia poliisin etsimistä henkilöissä ja heidän tuntomerkeistään, ynnä muita samantapaisia julistuksia.
Paitsi penkkejä oli huoneen ainoan, pihalle päin olevan ikkunan edessä jonkinlainen matalahkolla selkänojalla varustettu istuin. Se ei ollut penkki, sillä penkiksi se oli liian lyhyt. Ei se ollut tuolikaan, sillä tuoliksi se oli liian pitkä. Sohvaksi se oli liian rahimainen ja rahiksi liian sohvamainen. Se muistutti jonkin verran vanhanaikaista kahden hengen keinutuolia, josta oli otettu pois jalakset ja käsinojat.
Jaakkola istuutui tähän vehkeeseen ja alkoi katsella ympärilleen.
Huoneen sisustus ei jaksanut kiinnittää hänen mieltään kuin minuutin. Toisen minuutin hän katseli katossa surisevia kärpäsiä, joka hyönteislaji oli huoneessa erittäin lukuisasti edustettuna. Sitten hän suuntasi katseensa ulos ikkunasta pihalle, jossa ukko Römpötti yhä edelleen sahasi halkoja.
Vähän ajan kuluttua ilmestyi poliisikamarin pihaan kaupungin etsiväpoliisi Juhola, joka ruumiillisilta mittasuhteiltaan muistutti entisajan tunnettua filistealaista voimamiestä Goljatia. Hänen perässään tallusteli resuinen poika, jota suuri poliisimies näkyi taluttavan ohuista, kiiltävistä vitjoista, ja Jaakkolasta näytti siltä kuin poika, joka oli hyvin säikähtäneen ja masentuneen näköinen, itse olisi pidellyt kiinni vitjoista, jotka eivät millään tavoin olleet kiinnitetyt hänen ranteeseensa.
Kun poliisi poikineen tuli sisään, osoittautuikin asia sellaiseksi.
— Saat päästää nyt irti! sanoi poliisimies pojalle, ja poika hellitti samassa ketjuista, jotka Jaakkola tunsi tuollaisiksi ranteenkiristysketjuiksi, joissa on tappi kummassakin päässä ja joilla poliisi masentaa pidättämänsä, vastarintaa tekevän henkilön.
Poliisi avasi erään nähtävästi putkaan vievän oven, työnsi pojan niskasta sisään ja väänsi oven lukkoon.
Sitten hän ripusti ketjut naulaan ja huomautti selitykseksi pojan pidättämiseen:
— Oli varastanut torilla kananmunia erään maalaisen kuormasta.