Sitten aukeni ovi, Nissinen astui ulos punakkana ja hikisenä ja maisteri Wahl kutsuttiin sisään.
Ukko muljautti uhkaavan silmäyksen Jaakkolaan ja katosi ovesta.
Jaakkola oli alkanut aavistaa, että hänen kutsumisensa poliisikuulusteluun oli jossain yhteydessä ukko Wahlin läsnäolon kanssa. Mutta missä, siitä ei hän päässyt perille, vaikka vaivasikin sillä päätään.
Maisteri oli kuulusteltavana tuskin viittä minuuttia. Sitten tuli kauppias Jaakkolan vuoro.
Kansliahuoneen kalustona oli pari pöytää, suuri, vanha kaappi ja muutamia tuoleja, joista yhdellä istui tullinhoitaja Spöör. Suuremman pöydän takana istui viskaali, jolla oli turpeat kasvot ja pitkät, ruskeat viikset. Hänen lähellään teki muistiinpanoja unisen ja laiskan näköinen nuori mies.
Viskaali pyysi Jaakkolaa kertomaan, mitä tämä oli tehnyt ennen nukkumaan menoaan.
Jaakkola kertoi tarkoin iltakävelynsä, unohtamatta palotornin ohitse kulkuaan ja työvajan ovelta katsomistaan.
— Huomasitteko vajassa mitään epäilyttävää? kysyi viskaali.
— En muuta kuin suuren epäjärjestyksen, vastasi Jaakkola.
— Ette myöskään tuntenut mitään palonkäryä?