— Esimerkiksi silloin! myönsi Anna.
— Ole sinä vain levollinen, sanoi Jaakkola. — Ennenkuin sinne asti tullaan, on saattanut tapahtua monenlaisia asioita, ja niin Antti-neiti kuin ukko Wahlkin muuttaa esiintymistään tässä jutussa. Kuinka muuten isäsi jaksaa?
— Isä lähti eilen Ouluun tervehtimään veljeään, joka on viime aikoina vähän sairastellut, ja viipyy sillä matkalla pari viikkoa. Niin, minä olen joka tapauksessa varoittanut sinua!
— Kiitos vain! sanoi Jaakkola. — Palkinnoksi olisi minun kai tarjottava sinulle kuppi kahvia, mutta lykkään sen kuitenkin siksi, kunnes on saatu edes jonkinlainen emäntä taloon. Voit myöskin olla rauhassa siitä, etten käy teillä isäsi poissaollessa! lisäsi rautakauppias salaperäisesti, iskien samalla silmää niin peijakkaan viekkaan näköisenä.
— Mitä sinä tarkoitat? kysyi Anna punastuen.
— Voisihan ehkä sattua, että tulen sopimattomaan aikaan, sanoi ovela rautakauppias vieläkin salaperäisemmin. — Minä ehkä tiedän, ehkä aavistan jotain…
— Sinä olet yksinkertainen, vanha ja ilkeä tolvana! huudahti tyttö, läiskäyttäen juuri huoneeseen tulleen kauppa-apulaisen suureksi ihmeeksi ja kauhuksi liikkeen päämiestä poskelle ja juosten tiehensä.
Mutta Jaakkola avasi vain ikkunan ja huusi poisrientävälle tytölle nauraen:
— Nyt minä olen siitä varma! Ei meitä petetä!
* * * * *