Kahdessa kirkonkylässä ja yhdessä n.s. taajaväkisessä yhdyskunnassa oli kiertueella ollut melkoisen hyvä menestys, mutta seuraavassa kaupungissa oli sitä kohdannut tuntuva vastoinkäyminen, kun ensimmäisessä näytännössä oli ollut saapuvilla, paitsi viittätoista vapaapilettiläistä, ainoastaan kaksi maksanutta katselijaa, ja toisessa näytännössä, johon oli jaettu neljäkymmentä vapaapilettiä, kolme vapaapilettiläistä ja eräs maalaisukko, joka oli ostanut 50 pennin seisomapaikan, ja joka hänkin sai rahansa takaisin anteeksipyynnöllä, että näytäntö oli sattuneesta syystä peruutettava. Kiertue, johon oli kuulunut seitsemän jäsentä, oli tällöin hajaantunut, mutta sen päävoimat, johtaja Cangastus sekä kiertueen rahastonhoitaja, koomillisten osien esittäjä herra Jassi Muttonen olivat päättäneet horjumattomalla lujuudella pitää yllä kiertueen nimeä ja mainetta, ja "ontuvallakin jalallani polkaisen minä maasta uudet legioonat näyttämötaiteilijoita lippumme ympärille!" oli herra Muttonen sanonut.
Nyt me siis tiedämme näistä herroista kaiken, mitä meidän tarvitsee tietää.
— Onko väestö paennut valloittajien hyökätessä kaupunkiin? kysyi herra Muttonen, katsellen ympärilleen. — Kotkankatseeni ei kohtaa yhtään vieraanvaraista alkuasukasta — oi, ei ainoatakaan!
Koska kaupunkimme väestöllä ei ollut kaukaisinta aavistustakaan kiertueen vierailusta, ei se siis ollut voinut ryhtyä sellaiseen varokeinoon kuin kaupungin tyhjentämiseen. Kurosen puodin kohdalle tultuaan näkivätkin näyttämötaiteilijamme melkoisen osan kaupungin väestöstä seisomassa sekä vastapäätä olevalla jalkakäytävällä että myöskin keskikadulla, vaihtaen innokkaasti ja äänekkäästi ajatuksiaan jostakin yleistä huomiota herättäneestä tapauksesta.
Svebeliuksen neidit olivat nimittäin lähteneet iltapäivällä kävelylle kaupungille, ja oli heidän matkaansa silloin liittynyt hiljainen ja nöyrä luonnonihminen Matti Luonto, joka oli alkanut kävellä Anna-neidin rinnalla ja puhua hänelle tulevaisuudensuunnitelmistaan, joihin tuntui lähinnä kuuluvan Matti Luonnon ja Anna Kristina Svebeliuksen kirkollinen vihkimys ja nuoren parin muuttaminen luonnonmukaiseen ja terveelliseen omaan kotiin Kelovuorelle. Neidit vaativat Mattia silmänräpäyksessä poistumaan seurastaan, jolloin tämä tottelevainen, mutta itsepintainen kansalainen oli jättäytynyt pari askelta jäljemmäksi ja seurasi heidän perässään pitkine sauvoineen ja valkoisine kultamitalihousuineen kuin mikäkin kansallinen kunniavartia.
Tämä näky oli omiaan saamaan koko kaupungin jalkeille. Ei ollut päätöntä ikkunaa eikä hymytöntä päätä, ja mitä kaupungin koiriin tulee, niin eivät ne suinkaan siekailleet liittyessään niihin virkaveljiinsä, jotka olivat ilokseen huomanneet luonnonihmisen taas esiintyvän virkistämässä kaupungin yksitoikkoista iltapäivää.
Svebeliuksen neidit olivat suunniltaan häpeästä ja raivosta, poiketessaan kiireesti Kurosen puotiin ja katsellessaan ovilasien läpi, miten kadulle kertyi suuri väkijoukko, Matin seisoessa katse maahan luotuna, sauvaansa nojaten puodin rapuilla.
— Menkää ajamaan pois tuo inhoittava mies puotinne rappusilta! sanoivat neidit Kalle Kannakselle.
Viimemainittu, joka oli syntisellä ilolla seurannut tapahtumain kehitystä, yritti vastustella, mutta Svebeliuksen neitien katseet nujersivat silmänräpäyksessä hänen vastustushalunsa.
Kalle avasi siis oven, jolloin ääni väkijoukosta tervehti häntä: