Kiertueen jäsenten, taiteilija Woldemar Cangastuksen ja herra Jassi Muttosen, menneisyys on oikeastaan hämärän salaperäisyyden esiripun takana. Me olemme kuitenkin, palvellaksemme lukijoitamme, koettaneet hiukan kohottaa tuon esiripun reunaa ja kurkistaa sen alle, saaden tällöin selville sen verran, että taiteilija Cangastus on ensin kilvoitellut valkean lakin saamiseksi ja ollutkin juuri pääsemäisillään päämääräänsä, kun eräs pulpetista permannolle pudonnut pieni paperilappu, johon oli suoritettu pari nerokasta matemaattista tehtävää, ja vartioivan opettajan ilkeämielinen turhantarkkuus katkaisivat hänen lupaavan tiedemiesuransa ja pakottivat hänet ohjaamaan kykynsä muille aloille. Herra Muttosen entisyydestä emme, tutkimuksistamme huolimatta, sitävastoin tiedä senkään vertaa — ikävä kyllä, sillä hän on joka tapauksessa mieltäkiinnittävä henkilö, kuten myöhemmin tulemme näkemään.
He saapuivat kaupunkiimme vanhassa Mainingissa, joka yhä vieläkin saattaa häpeään kaikki ne profeetat, jotka ovat ennustaneet sille joko hyvin äänekästä loppua paljon kokeneen höyrykattilansa räjähdyksessä, tai aivan äänetöntä loppua kovassa aallokossa jonain pimeänä ja myrskyisenä syysyönä.
Muita matkustajia ei laivassa ollutkaan. Eikä ollut myöskään muuta yleisöä vastaanottamassa näitä vieraitamme kuin pari paljasjalkaista poikaa, joilla oli onget olalla ja matopurkit kädessä, ja Kähkösen leski, joka kysyi laivan lämmittäjältä, eikö tällä ollut kirjettä Kähköskälle viimemainitun velivainajan leskeltä, joka antoi joskus Kähköskän toimitettavaksi pieniä kaupunkiasioita.
Lämmittäjä, joka oli pistänyt hikiset ja nokiset kasvonsa laivan reunan yli ja syventynyt niiden huolelliseen ja perinpohjaiseen puhdistamiseen, ilmoitti kesken kiireen Kähköskälle, ettei hänellä ollut minkäännäköistä kirjettä kenellekään, minkä masentavan tiedon saatuaan Kähköskä ensin vähän huokaili ja haikaili, mutta unohti sitten pian surunsa huomatessaan teatterikiertueen Cangastus & Muttonen, joka oli sille ominaisella arvokkaisuudella astunut ulos höyrypurresta ja katseli nyt ilta-auringon kultaisessa hohteessa kylpevää kaupunkiamme, jota kohti tämä taiteilijapari lähti kävelemään.
Taiteilija Cangastus oli keskikokoinen ja laiha, huolestuneen ja samalla syvämietteisen näköinen mies, jolla oli pitkä nenä ja etupuolelta kalju pää, mikä teki hänet tavattoman korkeaotsaisen ja viisaan näköiseksi. Päässä oli tummunut olkihattu ja hartioilla laaja päällystakki, jonka silmäänpistävimpänä osana olivat kauhean suuret taskut. Kun vielä mainitsemme, että hänen housunsa olivat puolen korttelia liian lyhyet, mutta hänen tukkansa ikäänkuin tuon puutteen korvaamiseksi puolen korttelia liian pitkä, ja että hän lausui ajatuksensa syvällä, ehkä hieman surunvoittoisella rintaäänellä, niin olemme antaneet hänestä mahdollisimman seikkaperäisen ja omantunnontarkan kuvan.
Näyttelijä Muttonen oli lyhyt, teerenpisamainen, punatukkainen, pystynenäinen ja teräväkielinen henkilö. Hän ontui vähän oikeata jalkaansa ja syljeskeli hämmästyttävän taiturimaisesti, sillä häneltä puuttui yläleuasta kaksi hammasta. Hän käveli aina herra Cangastuksen vasemmalla puolen, mutta puoli askelta jälempänä, varmaankin siitä syystä, etteivät vastaantulijat erehtyisi siitä, kumpi tämän huomiota ja tunnustusta saavuttaneen kiertueen päämies oli.
— Lausun meidät tervetulleiksi tähän kulttuurikeskukseen ja suljen meidät sen taidettarakastavan väestön vieraanvaraisuuteen, sanoi herra Muttonen, ottaen päästään sellaisen lippalakin, jollaisia koneenkäyttäjät tavallisesti pitävät, ja kumartaen rantapuiston reunassa olevalle pahasti kallistuneelle pölkylle, jonka päässä oli maistraatin sakkotaulu varoitukseksi niille uskalikoille, jotka rohkenivat ryhtyä tallaamaan puiston ruohokenttää, mikä muuten, vaikkakin hieman harventuneena, oli valloittanut myöskin viisi vuotta takaperin hiekoitetut käytävät haltuunsa. — Olkoon toimintamme tällä paikkakunnalla menestyksellinen sekä taiteelliselta että myöskin rahalliselta kannalta katsottuna! lisäsi hän sitten hartaana toivomuksenaan, sylkäisten keskelle sakkotaulua ja lähtien nilkuttamaan johtajansa perässä.
— Amen! murahti herra Cangastus kumeasti. — Minulla on nälkä! ilmoitti hän sitten vielä kumeammalla äänellä.
— "Nälkä meill' on aina vieraanamme", lauloi herra Muttonen. — Kiertueen rahaston tila on markka kaksikymmentä penniä, lisäsi hän virallisella äänellä.
— Hm, sanoi kiertueen johtaja ja vaipui taas syviin mietteisiin.