— Ei, sanoi Lauri Saksman. — Minulla on harvoin niin suuria rahoja.
— Anteeksi sitten! Ehkäpä tämä toinen herra…? sanoi kerkeä näyttelijä, kääntyen toivorikkaana Kalle Kannaksen puoleen.
Tämä toinen herra näytti epätietoiselta, mutta Lauri Saksman kiiruhti pelastamaan hänet.
— Hän pyysi juuri äsken pientä avustusta minulta.
— Jahah, jahah! No ei sitten mitään. Suokaa anteeksi, arvoisat herrat, että olen kuluttanut kallista aikaanne. Sulkeudun vielä kerran suosioonne ja kiiruhdan. Velvollisuuteni kutsuu minua, taide kutsuu, Melpomene ja Thalia, nykyisin varsinkin Melpomene…
Lauri Saksman lähti myös, sanoen:
— Tulen opastamaan teidät parturi Jönssonin luo.
— Te murskaatte minut ystävällisyydellänne! Olen teille kiitollinen kalpeaan kuolemaani saakka! huudahti eloisa taiteilija.
Heidän tultuaan kadulle sanoi Lauri Saksman näyttelijälle:
— Pyytäisin teiltä pientä — enkä niin aivan pientäkään — palvelusta.
Tietysti asianmukaista rahallista korvausta vastaan.