— Kuinka, mitä olen velkaa? kysyi tuo pyöreä suu uudestaan.
— Ei mitään, ei mitään! toisti Tiihonen kiireesti.
— Mutta mitä se merkitsee? tiedusteli ymmälle joutunut kirjailija.
Ja ajuri vastasi seuraavalla tavalla:
— Merkitsee vain sitä, että annoin herralle ilmaisen kyydin. Taitaa herra tarvita rahansa paremmin kuin minä.
Tämä uskomaton julkeus ja röyhkeä solvaus, joka oli sitäkin katkerampi, kun se sivusi melkoisen läheltä totuutta, nosti veren herra Tuulosen päähän, ja hän huusi:
— Poliisi!
Lähimmässä kadunkulmassa seisova valkotakkinen konstaapeli, joka ei näkynyt tällä hetkellä mitään niin kipeästi kaipaavan kuin jotain tekemistä, ihastui ikihyväksi, kuullessaan virka-apuaan tarvittavan, ja lähestyi ajuria ja kirjailija Tuulosta nopein, mutta silti arvokkain ja määräperäisin askelin, tervehti hra Tuulosta sotilaalliseen tapaan ja kysyi:
— Jaa että mistä olisi kysymys?
— Tämä issikka ei tahdo ottaa minulta maksua! ilmiantoi hra Tuulonen ajurinsa kiihkeällä, mielipahasta värähtelevällä äänellä.