— Että kuinka? kysyi esivallan palvelija, joka ei tahtonut uskoa kuulemaansa.
Tämä ajuri kieltäytyy ottamasta minulta maksua! huusi hra Tuulonen korvat punaisina. — Minä tarjoan hänelle maksua, mutta hän kieltäytyy ottamasta sitä vastaan!
— Onko se niin? kysyi poliisi ajurilta, kiinnittäen hyvään tuttavaansa
Tiihoseen ihmettelevän katseen.
— On! myönsi tämä kunnon mies hyvin rauhallisesti.
Seurahuoneen avonaisiin ikkunoihin alkoi ilmestyä uteliaita päitä, ja katukäytävälle pysähtyi pari, kolme avojalkaista poikaa.
— Jaa, sanoi poliisi, raapien hämillään niskaansa. — Tämä on vähän outo tapaus. Minkätähden sinä Tiihonen et ottaisi tältä herralta maksua?
— En minkään tähden, sanoi Tiihonen, koroittaen vähän ääntään ja vilkaisten ikkunoihin. — Rupesin matkalla tykkäämään niin tästä herrasta, että päätin kyyditä hänet ilmaiseksi.
Poliisi alkoi tajuta, että tässä oli hänellä edessään yksi niitä salaperäisiä arvoituksia, joita joskus sattuu ihmiselämässä. Mutta sitten hän älysi huomauttaa:
— No, jos niin on, niin sittenhän ei herran tarvitse mitään maksaa.
— Jaa, jaa, mutta kun minä tahdon maksaa! huusi hra Tuulonen täyttä kurkkua. — En tahdo ilmaista kyytiä hänen konillaan!