— Kuulkaa vieraatmiehet päältä, että tämä nuori kaunis herra loukkaa minun ruunani kunniaa! sanoi ajuri Tiihonen ympärillä seisovalle arvoisalle yleisölle.
— Ha ha haa! nauroivat vieraatmiehet, joita tapaus ja siihen liittyvä mieltäkiinnittävä keskustelu näytti suuresti huvittavan.
Yleisöä olikin jo kertynyt riitelevien ympärille parikymmentä henkeä, ja kadun toisella puolenkin olevien talojen ikkunoissa näytti asia herättävän vilkasta harrastusta.
— Viskaali tulee! huomautti eräs risaisesti puettu, hiukan juovuksissa oleva kansalainen ja lähti kiireesti kävelemään poispäin, mutta muu yleisö, jolla ei nähtävästi ollut mitään selvittämättömiä asioita kaupunkimme poliisipäällikön kanssa, jäi levollisena paikoilleen.
Viskaali tuli pitkin katua raatihuoneelta päin parin muun herran kanssa. Nähtyään väkijoukon keräytyneen seurahuoneen edustalle hän kääntyi konstaapeli Tossavaisen puoleen, joka jäykkänä kuin olisi seipään nielaissut ja kunniaa tehden ryhtyi antamaan raporttiaan.
Herra Tuulonen kohotti kohteliaasti hattuaan ja sanoi:
— Herra viskaali, kysymys on vain yksinkertaisesti siitä, ettei ajuri halua ottaa maksua. Nimeni on Tuulonen, kirjailija…
— Etkö sinä tahdo ottaa maksua herra Tuuloselta? kysyi viskaali, kääntyen otsa rypyssä ajuri Tiihoseen päin.
— En, herra viskaali! vakuutti ajuri varmasti. — Minä en halua tämän herran rahoja.
— Minä tahdon joka tapauksessa maksaa ja vaadin edesvastuuta…! aloitti hra Tuulonen lujasti.