Viskaalia harmitti. Hän rykäisi kiukkuisesti ja sanoi sitten hra
Tuuloselle:
— Hyvä herra! Jos ajuri olisi vaatinut teiltä liikaa, niin olisi asianlaita aivan toinen. Mutta kun hän kieltäytyy ottamasta maksua vastaan, niin on se minun ymmärtääkseni hänen oma asiansa, eikä häntä voida siitä rangaista.
Hra Tuulosen jalolle otsalle oli kohonnut hiki.
Haluaisin kuitenkin saada tietää, kuinka paljon ajurintaksa laivarannasta tänne seurahuoneelle on? kysyi hän, ääni vähän vapisten.
— Seitsemänkymmentäviisi penniä, ilmoitti poliisi. Hra Tuulonen kaivoi kukkarostaan kaksi hopealanttia, jota tehdessään hän oli niin hermostunut, että kukkaro oli vähällä pudota hänen hyppysistään kadulle. Rahat asetti hän samalle istuimelle, jolla hän äsken itse oli istunut, ja tempaisi kapsäkkinsä Tiihosen polvilta.
— Kuule sinä Ratilaisen poikarukka! sanoi ajuri lempeällä äänellä paljasjalkaiselle pojanressulle, jonka naama ei näyttänyt pitkään aikaan olleen tekemisissä veden kanssa. — Herra näkyy tahtovan antaa sinulle namusrahoja. Ota ne tuolta rattailta ja kiitä herraa!
Vihasta säkenöiden raivasi hra Tuulonen itselleen tien väkijoukon läpi seurahuoneen eteiseen, Ratilaisen poika hyökkäsi tempaamaan rahat käteensä, kun taas ajuri Tiihonen läimäytti hevostaan selkään ja ajoi täyttä laukkaa tiehensä riemuitsevan kansan keskuudesta.
— Mitä te tässä töllistelette! huusi viskaali mainitulle kansalle.
— Hajaantukaa! huusi konstaapeli Tossavainen, muuttuen äkkiä tavattoman virkaintoiseksi.
Väkijoukko alkoi hitaasti hälvetä, keskustellen innokkaasti ja jokseenkin äänekkäästi päivän suuresta tapahtumasta, jonka todistajana sillä oli ollut onni olla.