— Tässä se on.
Ukko Grönberg otti sukan, vilkaisi siihen, pisti sen taskuunsa, tarkasteli pitkään hra Muttosta, pudisteli sitten päätään ja sanoi:
— Kyllä sinä olet aika vensperi!
XXVII
Ihana, säteilevä sunnuntaiaamu.
Tiesivätkö taivaan linnut, että tänään oli sunnuntai?
Varmaankin tiesivät. Miksi muuten ne olisivat virittäneet aamuvirtensä sellaisella voimalla ja sellaisella innolla? Miksi muuten olisi pihoista, kirkkopuistosta ja metsästä kaupungin reunasta tuhatääninen viserrys kohonnut taivaalle niin puhtaana, niin riemuisana?
Tunsivatko puut, tunsiko ruoho maassa, että nyt oli siunattu sabatin päivä?
Miksipä olisivat puitten lehdet muutoin niin vienosti, niin äärettömän hiljaa ja kuitenkin kuuluvasti kahisseet, miksi muuten olisi ruoho niin hurmaavan hienosti tuoksunut?
Tiesikö Tiihosen kukko, että nyt oli pyhäaamu? Tiihosen kukko tiesi sen, siitä olemme vakuutetut. Ja siksipä heläytti se sankaritenorillaan niin raikkaan ja kirkkaan aamusävelen, että se selvästi kuului Kelovuorella pesässään nukkuvan luonnonihmisen korviin ja herätti hänet.