Saksmaneilla oli kadun puolella kaksi ikkunaa. Portinpuoleiseen, joka oli ollut auki koko yön, ilmestyi paitahihasillaan oleva noin 30 vuoden ikäinen mies, jolla oli tuuheat, ruskeat viikset ja hieman luisevat kasvot. Katse oli hajamielinen, mutta muuten muistuttivat silmät ja nenä haukkaa, joka valmiina lähtöön tarkastelee oksaltaan uuden päivän merkkejä ja tunnustähtiä.
Ajuri Tiihonen ajoi ulos portistaan.
— Huomenta! sanoi nuorempi Saksman ikkunastaan.
— Huoment'! vastasi Tiihonen ja pysäytti hevosensa. — Tulee kuuma päivä!
— Tuntuu tulevan! myönsi ikkunassa olija. — Torilleko se Tiihonen ajaa?
— Laivarantaan, ilmoitti Tiihonen. — Yöllä on tullut laivoja.
Tämän lyhyen, mutta virkistävän keskustelun päätyttyä kiljaisi Tiihonen hevoselleen: "Ala ravata!", räpsäytti ohjasperiä ja ajoi tiehensä.
Vähän ajan kuluttua käveli rannasta päin pitkin katua hitain askelin keski-ikäinen, tanakka ja hyvin puettu mieshenkilö, nähtävästi joku matkailija, joka uteliaasti ja mielenkiinnolla näytti tutustuvan paikkakunnan merkillisyyksiin. Saavuttuaan maahan vaipuvan notkoselkäisen talon kohdalle hän pysähtyi, katseli rakennusta kauan ja eri puolilta ja tervehti sitten Lauri Saksmania, joka yhä edelleen hengitti ikkunassa raikasta aamuilmaa.
— Huomenta! sanoi vieras herrasmies.
— Antakoon! vastasi toinen, joka oli koko ajan pitänyt muukalaista silmällä.