— Hyvä on! sanoi ukko Silvén.
Sitten oli ukko lähtenyt kävelemään poikki lattian. Ovella hän oli kääntynyt ja kysynyt:
— Saanko ottaa hatun päähäni?
Silloin oli Jaakkolalta päässyt nauru.
— Saatte ottaa hatun, vieläpä kaikkikin vaatetavaranne ynnä muut semmoiset. Mutta jääkää nyt tänne vielä ensi yöksi. Huomenna laadimme kauppakirjan ja suoritamme muut muodollisuudet.
Jaakkolan äkillinen ja odottamaton talonosto antoi kaupungin kahvitädeille uutta vettä myllyihin. Oltiin, eikä suotta, sitä mieltä, että oli jouduttu suurten tapahtumain kynnykselle.
Eikä mikään ollutkaan tervetulleempaa. Kovin oli hiljaista ja jokapäiväistä ollut elämä viime aikoina kaupungissa. Miten suuri ainesten puute oli ollut, käy selville siitä, että kevättalvella oli Sikasen akan kanasta puhuttu toista viikkoa.
Sikasen akalla oli näet ollut kaksi kanaa. Toinen niistä, se harmaantäplikäs, oli sairastunut. Kaksi päivää oli Sikasen akka tuuditellut sairasta sylissään ja tarjonnut sille kaikenlaisia herkkupaloja, mutta mikään ei ollut kelvannut. Sitten oli kana kolmantena päivänä kuollut. Sikasen akka oli itkenyt, mennyt vainaja sylissä halkoliiteriin ja hakannut kanalta pään poikki. Senjälkeen oli hän mennyt torille ja myynyt kanan kojukauppias Pylkkäselle, jonka erikoisalana oli varustaa kaupunkilaisten päivällispöydät lintupaistilla. Vasta parin viikon kuluttua oli huhu Sikasen akan kanankaupasta levinnyt kaupungille Lauri Saksmanin suosiollisella myötävaikutuksella, mutta silloin ei enää voitu saada selkoa siitä, kenen keittiöön tuo harmaantäplikäs oli joutunut.
Tällaisesta seikasta, kuten sanottu, oli kaupungissa kevättalvella riittänyt puheenaihetta enemmän kuin viikon ajaksi. Olivatpa jotkut alkaneet vaatia Sikasen akan saattamista oikeuden eteen, vaikka tuo ankara ehdotus tosin sai raueta, kun ei kanavainajan viimeisistä vaiheista oltu saatu varmaa selkoa. Lauri Saksman vain joutui kaikkien oikeinajattelevien perheenäitien vihoihin, sillä he olivat vakuutetut siitä, että hän pelkästä ilkeydestä oli säilyttänyt Sikasen akan mieltäkääntävän salaisuuden omana tietonaan siihen saakka, kunnes arvasi kanan tulleen syödyksi.
Nyt sitävastoin ei olisi joudettu kiinnittämään mitään huomiota siihen, vaikka olisi saatu kuulla Sikasen akan kissan käyneen läpi samat vaiheet kuin hänen harmaantäplikäs kanansa.