Neiti Kuronen oli hyvin miellyttävä, hyvin sivistynyt ja hyvin kohtelias, mutta hänellä oli merkillinen eikä suinkaan rohkaiseva tapa katsella hra Tuulosen pyöreitä, nykeröllä nenällä ja vetisenharmailla pässinsilmillä kaunistettuja kasvoja kuin kaukoputken läpi, nimittäin kääntäen kaukoputken ohuemman pään hra Tuuloseen päin, jolloin, kuten tunnettua, katseltava esine siirtyy kuin taivaanrantaan.
Neiti Kuronen jutteli siitä huolimatta vilkkaasti ja älykkäästi, melkeinpä liiankin älykkäästi kirjailijamme mielestä. Hänellä oli suuri varasto omia kokemuksia ulkomailta, sillä hän oli matkustellut paljon, ja hän osasi kertoa havainnoistaan huvittavalla tavalla, mutta kun hra Tuulonen ei ollut koskaan käynyt Maarianhaminaa edempänä, käänsi hän pian keskustelun kotoisiin asioihin. Siitä oli se seuraus, että neiti Kuronen alkoi tehdä hänen tulevaa suurta romaaniaan koskevia kysymyksiä. Kirjailija noudatti kuitenkin salaperäistä vaiteliaisuutta tuohon teokseen nähden, ja siihen hänellä kyllä olikin hieman syytä.
— Toivottavasti saatte täällä ollessanne paljon työtä tehdyksi, sanoi neiti. — Koetamme puolestamme antaa teidän olla niin rauhassa kuin suinkin.
Hra Tuulonen kiiruhti vakuuttamaan, ettei se ollut ensinkään tarpeellista. Olisi päinvastoin virkistävää seurustella niin paljon kuin mahdollista miellyttävien ja sivistyneiden ihmisten kanssa. Se lisäisi työhalua, avartaisi näköaloja ja antaisi uusia vaikutteita.
— Meidän seurassamme ette varmaankaan kovin paljon avartaisi näköalojanne, hymyili neiti Kuronen vaatimattomasti. — Mutta olemmekin järjestäneet asiat niin, että voitte työskennellä aivan häiriytymättä. Me olemme kaiket viikot mailla, huvilassa, ja kaupunkiasuntomme on vapaasti käytettävissänne. Voitte isännöidä aivan mielenne mukaan. Isä on kyllä täällä kello kuuteen asti illalla, mutta hän on omissa hommissaan ja enimmäkseen myymälän puolella. Olisimme mielellämme antaneet herra Tuuloselle yhden huoneen huvilastamme, mutta rakennus on vielä osaksi keskeneräinen…
Kirjailija tunsi ikäänkuin maan luisuvan jalkainsa alta. Kylmä hiki kihosi hänen otsalleen hänen ajatellessaan tulevia pitkiä, yksinäisiä viikkoja.
— Niin, sanoi rouva Kuronen. — Kun Yrjökin lähti koko kesäksi Englantiin, niin emme pitäneet kiirettä huvilan kuntoon laittamisella. Mutta toivottavasti tulee kirjailija sunnuntaisin meitä silloin tällöin tervehtimään. Neiti Leijanen ja Kalle Kannas, kauppa-apulaisemme, ovat usein sunnuntaisin siellä, kun ilma on kaunis.
Hra Tuulonen kiitti lämpimästi ja vaipui surumielisiin ajatuksiin.
— Se on ollut näinä päivinä merkillisen masentuneen näköinen, sanoi kauppias Kuronen, puuttuen keskusteluun ensi kerran koko aterian aikana.
— Kuka? kysyi rouva Kuronen.