Jos vanha neito pudottaisi — mitä ei kuitenkaan koskaan tapahdu —kadulla paketin, niin nostaisi ystävämme Frans Ferd. Vempele senkin ylös, mutta emme ole aivan varma siitä, kohottaisiko hän silloinkin hattuaan ja sanoisi: olkaa hyvä.
Frans Ferd. Vempele ei koskaan polje kenenkään varpaille, hän yhtyy aina edelliseen puhujaan, niinkuin vaatimattoman ja toistaiseksi vaatimattomassa asemassa olevan nuoren miehen tulee ja sopii, ja kun kauppias kertoo hänelle 97:nnen kerran hauskan juttunsa, nauraa Frans Ferd. Vempele aivan yhtä sydämensä pohjasta kuin ensi kerrallakin, ja kuivaa sitten naurunkyyneleitä silmistään.
Sanalla sanoen, me voimme toivoa Frans Ferd. Vempeleestä vielä kerran jotakin.
Joskus voi sentään tulla vahinko viisaallekin.
Viime kuun loppupuolella oli kauppias kutsunut nuorimman apulaisensa Frans Ferd. Vempeleen kotiinsa iltateelle. Noin vain ilman muuta. Ei ollut nimipäivä eikä syntymäpäivä, eikä toisia liikkeen palveluksessa olevia oltu kutsuttu. Se vain miten lienee pälkähtänyt isännän päähän.
Tällaista kunniaa ei Frans Ferd. Vempeleelle ollut koskaan ennen tapahtunut, ja hän koetti osoittautua sen arvoiseksi. Hän tuskin uskalsi katsahtaa kauppiaan pulleaposkisiin tyttäriin, ettei vain kauppias rouvineen alkaisi epäillä sellaisen raivohurjan ja mielettömän aikeen siinneen ja syntyneen hänen sielussaan, että hän muka yrittäisi ruveta hakkailemaan kauppiaan tyttäriä. Hän ryömi sohvan alle rouvan lankakerän perässä, saaden kuhmun takaraivoonsa, ja kun kauppias 98:nnen kerran kertoi hauskan juttunsa, oli hänen nuorin apulaisensa sanan kirjaimellisessa merkityksessä tukehtua nauruun.
Sen jälkeen näki Frans Ferd. Vempele koiperhosen lentävän, ja hyökkäsi ylös tuoliltaan sekä läiskähytti kätensä yhteen.
Kun hän sitten katsoi kämmeniinsä, ei niissä näkynyt kuolleen koiperhosen jauhemaisia jäännöksiä. Ja kun hän sitten katsahti rouvan kasvoihin, näki hän niillä tyytymättömän ilmeen.
Raskas paino laskeutui Frans Ferd. Vempeleen sydämelle. Hän ajatteli, että rouva on tyytymätön hänen kömpelyyteensä, kun ei hän saanut tapetuksi sitä koi perhosta.
Tämä ikävä asia oli saatava korjatuksi mitä pikimmin, ja kun koiperhonen — joko sama tai joku toinen, Frans Ferd. Vempele ei ollut siitä selvillä — taas ilmestyi näköpiiriin, hyökkäsi hän metsästämään sitä sellaisella innolla ja menestyksellä, että koiperhosen nuori elämä viidentoista tai kahdenkymmenen sekunnin kuluttua sai väkivaltaisen lopun.