Mutta papan täytyy olla Helsingissä ansaitsemassa perheelleen jokapäiväistä leipää.
— Pappa raukka! huokaa mamma silloin tällöin.
Ja ajattelemattomat lapsetkin ajattelevat joskus: pappa raukka!
Niinpä niin. Pappa raukka. Joka ei saa nauttia maaelämän suloja matalassa, rappeutuneessa ja harakanpesän kaltaisessa kalastajamajassa ulkona saaristossa, missä maito ja munat ja voi ja muut on soudettava kahden kilometrin päässä olevasta naapurisaaresta, silloin kun myrskyltä voi soutaa, ja muut ruokatavarat tuotettava Helsingin torilta tai halleista. Aina sataa ja aina tuulee ja aina on kylmä, niin että hampaat suussa kalisevat, semminkin kun polttopuut ovat niin vähissä, ettei niitä voi käyttää muualla kuin keittiössä.
Ja niin edespäin. Miksi jatkaa? Kaikki saaristossa kesäänsä viettäneet tietävät nämä asiat. Ja niiden, jotka eivät ole siinä asemassa olleet, on parasta jäädä tietämättömyyteen. Ne, jotka tietävät, sanovat ehkä: mamma raukka! Mutta me emme sano. Me säälimme pappaa. Mammahan on kesälaitumella, kesälomalla, luonnon helmassa, nauttimassa Pohjolan kauniista, vaikka ah, niin nopeasti katoavasta kesästä. Mutta pappa, pappaparka, jonka täytyy olla melkein koko kesä kuumassa ja kuivassa ja pölyisessä ja ikävässä Helsingissä, turmella terveytensä päivien raadannalla ja hermonsa suurkaupungin kuluttavassa hälinässä, kaivaten perhettään, kotiaan, joka huolettomana ja riehakkana pyllyilee vehmailla kesälaitumilla…
Kun mamma illalla on saanut lapset hengissä, vaikkakin läpimärkinä, nuhaisina ja viluisina kotiin jyrkiltä, livettäviltä ja hengenvaarallisilta rantakallioilta, saanut heidät siivotuksi, ja kun hän vihdoin on itsekin lopen nääntyneenä päässyt vuoteeseensa, ajattelee hän osapuilleen seuraavaan tapaan:
— Jumalan kiitos, että tämäkin päivä taas on lopussa! Mutta mehän saamme joka tapauksessa olla maalla, saaristossa… pappa raukan täytyy aina vain olla kaupungissa…
Vilkaiskaamme nyt ohimennen, kuinka pappa raukka kaupungissa jaksaa.
Aamulla herää pappa raukka verraten myöhään, jonkin verran raukeana kenties, mutta muuten ilmeisesti tyytyväisenä elämäänsä. Hän pukeutuu kiireesti, pistäytyy parturissa ja menee konttoriinsa, vilkaisee sanomalehtiä ja lähtee aamiaiselle puolen tunnin kuluttua. Syötyään tunnin verran aamiaista soittaa pappa raukka konttoriinsa ja kysyy, onko siellä mitään erikoista. Konttorista vastataan, niinkuin eilenkin ja kaikkina edellisinä, päivinä, ettei ole mitään erikoista, ja pappa ilmoittaa puhelimessa olevalle neidille, että hän tulee hetken kuluttua konttoriin, jos joku kysyy. Hänellä on vähän asioita kaupungilla.
Pappa raukka on tavannut pari muuta pappa raukkaa, joiden seurassa päiväkahviaika juoksee niin liukkaasti, että pappa raukka kelloon katsoessaan säpsähtää ja huomauttaa toisille papoille, ettei hän voi ymmärtää, miten se aika niin pääsi livahtamaan. Täytyyhän tästä mennä konttoriinkin asioita hoitamaan, tulkaa te mukaan! Toiset papat tekevät tämän uhrauksen, ja istuvat sitten tunnin verran pappa raukan konttorissa polttelemassa sikaria ja neuvottelemassa tärkeistä kysymyksistä, joista tärkein on se, missä päivällinen syötäisiin.