Kylällä mäen kohdalla auringon arkaa ruskoa. Syvällä tunteen pohjalla kasteenraikasta uskoa.
AAMU
Arat, vapisevat kädet koskivat silmäluomiani. Joku löi ikkunan pintaa. Avasin oven: tuuli virtasi, säteilevä aurinko hyväili ruskettunutta rintaa.
Vihreä meri humisi.
Valkealle rantahiekalle
lankesi varjo puun eteen.
Yksinäinen ja uninen lokki
kosketti huikaisevilla siivillään
läpikuultavaan veteen.
Istuuduin alas kivelle, käänsin hurmaantuneet kasvoni ruusunpunertavaan itään, ja viilentäen kuumia jalkoja poimin särkyneitä näkinkenkiä. Enkä ajatellut mitään…
HUUMEISET HETKET
Ah kirkkaita päiviä näitä: ei pilveä yhtään näy, sinihimmeäin heinäin päitä tuul' lempeä hiljaa käy.
Ihan keskelle kukkasmerta
olen painunut kylpemään,
mäkitervakon tummaa verta
ylt'ympäri pärskyy pään.
Ei aatosta yhtään mulla,
ei yhtään toivettakaan,
suven vangiksi näin voi tulla
ja katsoa, katsoa vaan:
ah kirkkaita päiviä näitä, kun pilveä pient' ei näy ja himmeäin heinäin päitä kuin keinuen tuuli käy.