* * * * *

Se peruskäsitys, että kansainoikeuden toimintaohjeet eivät siedä julkisuutta, on nyt tosin hyvänä todisteena siitä, että politiikka ja moraali (oikeusoppina) eivät pidä yhtä. Mutta nyt on meidän myöskin päästävä tietämään, millä ehdolla sitten niiden perusohjeet pitävät yhtä kansojen oikeuden kanssa. Sillä toisinpäin ei käy päättäminen, että kaikki ne perusohjeet, jotka sietävät julkitulemisen, ovat sentähden oikeitakin, koskapa ehdottoman ylivallan omistajan ei tarvitse pitääkään toiminnanohjeitaan salassa. — Kansainoikeuden mahdollisuuden ehto on: että ennen kaikkea on olemassa oikeudellinen tila. Sillä ilman sitä ei ole olemassa julkista oikeutta, vaan on kaikki oikeus, mitä tuon tilan ulkopuolella on ajateltavissa (luonnontilassa), pelkkää yksityisoikeutta. Nyt olemme edellä nähneet, että sellainen valtioiden välinen liittotila, jolla on yksinomaisena tarkoituksena sodan poistaminen, on ainoa oikeudellinen tila, joka on yhdistettävissä niiden vapauteen. Siis on politiikan ja moraalin yhteensopivaisuus mahdollinen ainoastaan valtioliittoyhtymässä (joka on siis oikeusperiaatteiden mukaan a. priori olevainen ja välttämätön), ja kaikella valtioviisaudella on oikeudellisena lähtökohtanaan tuollaisen yhtymän rakentaminen mahdollisimman laajassa mitassa, ollen kaikki sen rikkiviisaus ilman tätä tarkoitusperää vain typeryyttä ja peiteltyä vääryyttä. — Tällä tusinapolitiikalla on silläkin kasuistiikkansa, huolimatta mitä parhaasta jesuiittakoulusta, — reservatio mentalis: kun laaditaan julkisia sopimuksia sovittamalla niihin sanontatapoja, joita tilaisuuden tullen voi tulkita omaksi edukseen mielensä mukaan (jommoinen on esim. status quo de fait'n ja de droit'n erotus); — probabilismi: kun saivarrellen uskotellaan toisilla olevan pahoja aikeita tai sitten tehdään oikeusperusteeksi pohjan kaivamiselle toisten, rauhallisten valtioiden alta pelkkä todennäköisyys, että ne mahdollisesti tulevat ylivoimaisiksi; — vihdoin peccatum philosophicum (peciatillum, baggatelle): kun pidetään helposti anteeksiannettavana vähäpätöisyytenä pienen valtion sulattamista, jos joku paljon suurempi siitä voittaa, minkä luulotellaan edistävän maailman yhteistä parasta.[21]

Tässä on avuksi tuo politiikan kaksinaisuus, jolla se käyttää tarkoituksensa palvelukseen milloin mitäkin moraalin haaraa. — Niinhyvin ihmisrakkaus kuin kunnioitus ihmisen oikeutta kohtaan on velvollisuus, mutta edellinen on vain ehdollinen, jälkimmäinen sitävastoin ehdoton, ilman muuta käskevä velvollisuus, joten sen, joka tahtoo antautua hyvänteon suloisen tunteen valtaan, on usein saatava täysi varmuus siitä, ettei hän ole rikkonut tätä jälkimmäistä velvollisuutta. Moraaliin edellisessä merkityksessä (siveysoppina) soveltautuu politiikka helposti, jättääkseen ihmisten oikeuden ylempien vallanpitäjien käsiin. Mitä taas tulee moraaliin tuossa toisessa merkityksessä (oikeusoppina), siihen, jonka edessä sen pitäisi notkistaa polvensa, niin se ei pidä otollisena lainkaan antautua välipuheisiin sen kanssa, vaan koettaa mieluummin kiistää siltä kaiken tosiperäisyyden ja selittää kaikki velvollisuudet pelkäksi hyvänsuopeudeksi; nämä valonaran politiikan juonet tekisi kyllä filosofia helposti tyhjiksi saattamalla tiedoksi sen perusohjeet, jos se vain uskaltaisi sallia filosofin julkaista omiansakaan.

Tässä tarkoituksessa ehdotan toista transcendentaalista ja myönteistä julkisen oikeuden periaatetta, jonka yleiskaava olisi tämä:

"Kaikki perusohjeet, jotka tarvitsevat julkisuutta (jottei niiden tarkoitus menisi tyhjiin), ovat sopusoinnussa samalla sekä oikeuden että politiikan kanssa."

Jos ne nimittäin voivat saavuttaa tarkoituksensa ainoastaan pääsemällä julkisuuteen, täytyy niiden vastata yleisön yhteistä tarkoitusperää (onnellisuutta), jonka (yleisön) kanssa sopusointuun pääseminen (tekemällä se tyytyväiseksi tilaansa) on politiikan varsinainen tehtävä. Mutta jos tämän tarkoitusperän kerran pitää olla saavutettavissa ainoastaan julkisuudella, so. poistamalla kaikki epäluulot politiikan perusohjeita kohtaan, niin täytyy näiden myös sopeutua yleisön oikeuteen, sillä tässä yksistään on jokaisen tarkoitusperien yhtyminen mahdollinen. — Tämän periaatteen enempi pohtiminen ja pitemmälle kehittämien on minun jätettävä toiseen tilaisuuteen. Mutta että se on puettava transcendentaaliseen yleiskaavaan, näkyy siitä, että kaikki kokemusperäiset ehdot (onnellisuusoppi) on erotettava siitä pois lain ainesisällyksenä ja huomio kohdistettava yksistään yleisen lainmukaisuuden muotoon.

* * * * *

Jos on velvollisuus, jos on samalla olemassa perusteltu toivo toteuttaa yleisen julkisen oikeuden tila, vaikkakin vain yhä lähenemällä sitä rajattomiin asti, niin ei ikuinen rauha, joka on seuraava tähänastisten väärää nimeä kantavien, niinsanottujen rauhantekojen (oikeastaan aselepojen) jälkeen, ole mikään tyhjä aatekuva, vaan tehtävä, joka vähitellen ratkaistuna tulee yhä vain likemmäksi loppumääräänsä (koska ne ajanjaksot, joiden kuluessa tapahtuu yhtä suuria edistysaskelia, toivottavasti tulevat yhä lyhyemmiksi).

TÄYDENNYKSIÄ

1. Lähde: Yleisen historian johtavia aatteita maailmankansalais-katsannossa (1784).