59 §.
Rauhan oikeus on: 1) oikeus olla rauhassa, kun naapuristossa on sota, eli puolueettomuuden oikeus; 2) oikeus turvauttaa itselleen solmitun rauhan jatkuvaisuus, so. oikeus takeisiin, 3) useampien valtioiden keskinäisen yhtymisen (liittoutumisen) oikeus, puolustautuaksensa yhdessä mahdollisia ulkonaisia tai sisäisiä hyökkäyksiä vastaan, mutta ei liittoutuaksensa hyökkäystä tai sisäistä suurenemista varten.
60 §.
Valtion oikeus vääryyttä tekevää vihollista vastaan on rajaton (ei tosin laadultaan, vaan laajuudeltaan, so. määränsä puolesta), nimittäin siten, että loukattu valtio ei tosin saa käyttää kaikkia keinoja, vaan kumminkin luvallisia keinoja siinä määrin kuin sen voimat myöten antavat, puolustaakseen sitä, mikä on sen omaa. — Mutta mikä on sitten vääryyttä tekevä vihollinen kansainoikeuden käsitteiden mukaan, jonka vallitessa, kuten ylipäänsä luonnontilassa, jokainen valtio on oman asiansa tuomari? Se on sellainen, jonka julkisesti (joko sitten sanallisesti tai teossa) ilmaistu tahto paljastaa perusohjeen, jonka mukaan, jos siitä tehtäisiin yleinen sääntö, rauhan tila kansain kesken ei olisi mahdollinen, vaan luonnontilan täytyisi tulla ikuisesti jatkuvaksi. Samaan lajiin kuuluu julkisten sopimusten loukkaus, jonka voi edellyttää koskevan kaikkien kansojen oloihin, joiden vapautta sillä uhataan ja joille se on kehotuksena yhtymään moista ilkivaltaa vastaan ja ottamaan asianomaiselta siihen käytettävä voima pois, mutta ei silti liioin tarkoituksella jakaa tuon loukkaajan alue keskenään, ikäänkuin pimittää kokonainen valtio maan päältä, sillä se olisi vääryys kansaa kohtaan, joka ei voi menettää alkuperäistä oikeuttaan liittyä yhteiseksi kansaksi, minkätähden sen olisi sensijaan annettava omaksua valtiojärjestys, joka on luonnostaan sotaisten taipumuksien vastainen.
Käsite "vääryyttä tekevä vihollinen luonnontilassa" on muuten liikasanaisuutta, sillä luonnontila on itsessään vääryyden tila. Oikeamielinen vihollinen olisi se, jota vastustaessani minä puolestani tekisin väärin; mutta tällöinhän se ei olisikaan minun viholliseni.
61 §.
Kun kansain luonnontila samaten kuin yksityistenkin ihmisten on sellainen olotila, josta pitää luopua, päästäkseen lainalaiseen tilaan, niin on ennen tämän muutoksen tapahtumista kansain kaikki oikeus ja kaikki valtioiden ulkonainen "minun" ja "sinun", mitä käy sotimalla hankkiminen ja hallussaan pitäminen, vain väliaikaista, ja se voi tulla lopullisesti päteväksi ja todelliseksi rauhan tilaksi ainoastaan yleisessä valtioiden yhtymässä (joka on verrattava siihen yhtymiseen, joka tekee kansasta valtion). Mutta kun tuommoisen kansainvaltion laajentuessa kovin suureksi, maan ääriin ulottuvaksi, sen hallinnon ja samalla sen yksityisten jäsenten suojelemisenkin täytyy käydä lopulta mahdottomaksi, ja kun toisaalta taas ryhmä tuollaisia yhtymiä aiheuttaa uudestaan sodan tilan, niin on itse ikuinen rauha (koko kansainoikeuden lopullinen päämäärä) tosin aate, joka ei ole toteutettavissa. Näin ei ole sitävastoin niiden perusaatteiden laita, jotka tähtäävät ikuiseen rauhaan, joiden mukaan on pyrittävä muodostamaan sellaisia valtioyhtymiä, jotka edistävät yhtämittaista lähenemistä päämäärää kohti, vaan tämä tehtävä, mikäli se perustuu velvollisuuteen ja niin ollen myös ihmisten ja valtioiden oikeuteen, on epäilemättä mahdollinen toteuttaa.
Tuollaista muutamien valtioiden yhtymää rauhan säilyttämiseksi voidaan nimittää vakinaiseksi valtainkongressiksi, johon jokaisella läheisellä valtiolla on oleva vapaus liittyä osanottajaksi. Tämäntapainen yhtymä (ainakin rauhan säilyttämistä tarkoittavien kansainoikeuden muodollisuuksien puolesta) olikin olemassa vielä tämän vuosisadan[22] ensimmäisellä puoliskolla Haagissa johtavien valtioiden kokouksena, jossa useimpien eurooppalaisten hovien ja kaikkein pienimpäin tasavaltainkin ministerit esittivät valituksiansa niiden sotatoimien johdosta, jotka kutakin olivat kohdanneet toisten puolelta, pitäen siten koko Eurooppaa ikäänkuin yhtenä ainoana liittovaltana, jonka he omaksuivat julkisissa riidoissaan jonkunlaiseki sovintotuomariksi. Myöhemmällä ajalla taas on kansainoikeus jäänyt elämään vain kirjoissa, mutta hävinnyt neuvoskunnista, tai se on mielivallan jo tapahduttua kätketty todistelujen muodossa arkistojen pimentoon.
Kongressilla ymmärretään muuten tässä ainoastaan eri valtioiden ehdonvaltaista yhtymää, joka milloin tahansa voi hajaantuakin, eikä sellaista, joka (kuten Amerikan valtioiden yhtymä) rakentuu valtiosäännön pohjalle ja on sentähden hajoittamaton. Ainoastaan tuollaisen yhtymän avulla on toteutettavissa perustettavan kansojen yhteisen oikeuden aate, jossa ratkaistaisiin niiden riitaisuudet siviilioikeuden tapaan, aivan kuin oikeudenkäynnillä, eikä barbaarisesti (raakalaisten tavoin), nimittäin sodalla.
Meissä oleva siveellis-käytännöllinen järki ilmaisee nyt peruuttamattomana vetonaan: älköön olko sotaa — ei minun ja sinun välilläsi luonnontilassa eikä meidän välillämme valtioinakaan, jotka, jos kohta ovatkin sisällisesti lainalaisia, kumminkin ulkonaisesti (suhteissa toisiinsa) ovat laittomuuden tilassa; sillä tuommoinen keino ei ole se, jota käyttäen kunkin on haettava oikeuttaan. Ei siis ole enää kysymys siitä, onko ikuinen rauha oleva vai olematon ja emmekö kenties pety tietopuolisessa arvostelussamme, jos oletamme edellisen vastauksen oikeaksi; vaan meidän on meneteltävä siten kuin se olisikin olevaa, mikä ehkä ei sitä olekaan, perustettava toimintamme siihen ja vaikutettava sellaisen valtiosäännön hyväksi, joka näyttää meistä tarkoitukseen kelvollisimmalta (kenties ylt'yhteisesti kaikkien valtioiden tasavaltaisuuden hyväksi), saadaksemme sen toteen ja tehdäksemme lopun tuosta mielettömästä sotimisesta, jota kaikki valtiot poikkeuksetta ovat tähän asti pitäneet päätarkoituksenaan, kohdistaen niin ollen siihen sisäisetkin toimensa. Ja vaikka sotien lopettaminen, tarkoituksen saavuttamisen kannalta, pysyisi ainaisestikin vain hurskaana toiveena, niin emmepä sentään suinkaan pettyisi omaksuessamme toiminnanohjeeksemme vaikuttaa lakkaamatta siihen suuntaan, sillä tämä on velvollisuus. Jos taas otaksuisimme omassa itsessämme olevan siveyslain petolliseksi, synnyttäisi se inhoa herättävän toiveen olla mieluummin vailla kaikkea järkeä ja katsoa joutuneensa periaatteittensa mukaisesti sysätyksi muiden eläinluokkain joukossa samaan luonnon koneellisuuden järjestelmään.