— Täytyihän minun sanoa, kun pikku neiti tahtoi tietää, mihin ne olivat joutuneet, sanoi Lauri onnettoman näköisenä, vaikka hän tavallisesti oli ihan vaiti toruttaessa.
Isä tahtoi illallista pöytään, että pääsisi levolle. Siihen nyt kokoontui koko perhe, paitse pikku Annia, joka jo ennätti nukkua kehtoonsa Laurin viereen. Syötäissä ei puhuttu mitään. Lauri kuori perunaansa pöydän alakulmalla ja otti silakan, niitä omia ostamiaan. Oli siinä voitakin, mutta siihen Lauri harvoin koski. Hän oli huomannut, että emintimä katsoi häneen vihaisesti, jos hän hitusenkin vuoli sitä veitsensä kärjellä leivälleen. Tulihan tuota toimeen ilmankin.
Lauri lopetti syöntinsä ennen muita. Piti vielä ennättää vähän vilaista kirjaansa, ennenkun lamppu sammutettaisiin, sillä ei sitä hänen tähtensä poltettu. Hänellä oli huomiseksi läksynä "Jaakopin uni". Se oli kertausta ja hän muisti sen entisestään. Luki kumminkin vakuuden vuoksi kertaalleen lävitse.
Teki mieli katsella niitä uusia vaatteita. Olisi tehnyt mieli koetellakkin niitä, mutta eihän sitä nyt rohjennut, kun ei isäkään puhunut niistä mitään.
Alkoivat sitten laittauta levolle. Laurikin suori vuoteensa seiniviereen lattialle. Ei siinä ollut patjoja eikä peitteitä, olipahan vaan joitakin vanhoja ryysyjä. Kova siinä oli ja kylmä näin talvella. Välistä vilutti niin että hampaat kalisivat eikä voinut nukkua. Senpävuoksi Lauri harvoin riisuutuikaan.
Siihen hän nytkin siis paneusi kolkolle vuoteelleen, mutta vierelleen lattialle laittoi hän ne uudet vaatteet. Hänestä tuntui niin somalle, oli aivan kuin hän olisi saanut uuden ystävän, joka tahtoi hänelle hyvää. Ja koska huone jo oli pimeä, ettei kukaan nähnyt, ojensi hän kätensä ja kosketteli sitä uutta ystäväänsä. Se oli niin hienoinen ja pehmeä. Lauri ei voinut muuta kuin hyväillen silitellä. Ja vielä hänen nukkuissaankin hiveli pieni kätönen uuden nutun rintapieltä.
Mutta yöllä kiihtyi pakkanen oikein ankaraksi. Ja kuta enemmän se kiihtyi, sitä kylmemmäksi kävi Laurin kodin lattia. Ja kun Lauri nyt lepäsi siinä vilusta väristen, kuvitteli hänelle unissa se mitä hän oli lukenut illalla.
Unet kuvailivat hänelle, että hänpä se juuri onkin Jaakop, joka makaa siinä yksinään paljaan taivaan alla sortuneena ja suruissaan. Taivaan enkelit kävelevät ylös ja alas tikapuilla ja ihana enkeli lähestyy Lauria, tarttuu häntä käteen ja sanoo:
— Minä olen Aune ja tahdon olla sisaresi…
6