Siinä olivat tuliaiset vielä esillä pöydällä, ja kylläpä se isä taas oli muistanut niitä tuodakkin. Siinä oli kirjoja korukansissa, siinä kaunis leninkivaate, siinä kallisarvoinen helminauha. Mitäpä kaikkea isä ei olisikaan tahtonut antaa pikku tytölleen, ainoalle ilolleen. Jos hänen vallassaan olisi ollut, niin olispa hän antanut Aunelle vaikka tähden tuolta taivaan sinilaelta.
Mutta sitä, mitä hän kaikkein kernaimmin olisi tahtonut antaa ja jota Aune kipeimmin kaipasi, se ei ollut hänen annettavissaan, eikä voinut siinä auttaa mikään maallinen mahti. Ja sepä se oli hänen elämänsä suuri suru. — —
Isä oli jo lähtenyt virastoon. Leena missä lie häärinyt. Aune oli yksin ja hän nautti nyt siitä. Nautti siitä ettei kuulunut risahdusta, ei rasahdusta ei ihmisen askelta eikä ääntä.
Aurinko paistoi sisään huoneeseen, kirkasti joka komeron ja valaisi synkät sopet. Kielot tuoksuivat pöydällä. Aune sulki silmänsä.
Hänestä oli aivan kuin juhannusaatto. Hän istuu Ahtolan rannalla. Hiljaa lyövät siinä laineet ruohikkoon. Peipponen laulaa koivun oksalla ja lahden takaa kuuluu käen surunsekainen kukunta. Ja tuulenhenki tuo metsästä juuri tuota samaa tuoksua. Aune levittää sieramensa ja nauttii.
Yhä pitää hän silmänsä suljettuina. Antaa lainetten loiskia ja käen kukkua lahden takana — kun on juhannusaatto…
Aune heräsi unelmistaan vasta, kun Leena tuli sisään hieroen kylmiä käsiään ja sanoi, että kohta taitaa tulla pyry, koska kaikki savut lyövät alaspäin katoilta.
Aune pyysi taas syliinsä niitä suloisia kukkalapsiaan. Isä oli eilen lähettänyt ne puutarhurilta. Niitä oli satoja ryhmässä kauniissa vasussa. Täytyi katsella oikein läheltä, katsella ja ihaella. Ja ihmetellä sitä, että noin valkeata voi nousta mustasta mullasta. Nekin ovat niitä puhtaita. Ja taas heräsi kaiho sydämmessä. Sehän oli taas sitä ikävää, sitä ainaista koti-ikävää.
Ja kun, aurinko nyt paistoi ja täytti huoneen lempeällä valollaan, pyysi Aune, että ikuinen valo paistaisi hänen sieluunsa, kirkastaisi joka komeron ja valaiseisi synkät sopet.
— — — Leena oli ennustanut oikein. Heti iltapäivällä alkoi pyryttää. Lunta tuli taivaan täydeltä ja tuuli tanssitti suuria lumihöytäleitä vallattomasti ilmassa. He olivat syöneet päivällistä yhdessä, isä ja Aune, ja isä oli jäänyt siihen viettämään hämärähetkeä.