Maanantaiaamuna tuli ompelija ottamaan mittaa Aunesta. Piti nyt tehtää uusi lenninki, niin heillä sitten olisi yhdenlaiset Annin kanssa.
— Voi, kun Lauri eilen lähti niin äkkiä, ettei edes ennättänyt panna mukaan jotain hyvää Annille!
Mutta Leena ei luullut Anninkaan jääneen ihan osattomaksi, kun kerran Laurille tarjottin. Hän oli huomannut, että Lauri joka aamu säästi puolet vehnäsestään ja hän oli varma siitä, että ne säästöt eivät joutuneet minnekkään muualle kuin Annin pikku suuhun.
Leena järjesteli paikoilleen hyllylle kirjoja ja kuvia, jotka olivat olleet esillä eilen, kun oli vieraita. Sitä tehdessään pudotti hän maahan esineen, joka helisi ja kilisi. Se oli Aunen säästölaatikko. Hän oli kerran saanut sen joululahjaksi isältä ja Aune oli joskus leikitellyt niillä viidellä kultarahalla, jotka olivat laatikossa. Mutta sitten se oli jäänyt ihan unohduksiin.
Aune aukaisi nyt taas laatikon sen pienen pienellä avaimella ja otti esille sen asukkaat, ne viisi kultarahaa. Ne olivat todellakin somat. "10 markkaa" oli siinä niin sievästi toisessa kyljessä. Aune ei ollut ennen ajatellut, että niillä olikaan muuta arvoa kuin, että olivat kauniit katsella ja somat pidellä pikku hyppysissään. Hän oli leikitellyt niillä siten, että muodosteli niistä erilaisia kuvioita siniselle silkkipeittelleen. Ei niistä varsin monenlaisia saanutkaan, kun oli vaan viisi. Jos olisi ollut seitsemän, niin olisi saanut itse otavan loistamaan siihen siintävälle pohjalle kuin kotiinsa ainakin.
Mutta nyt Aune jo tiesi, että kultarahat hänen kädessään, ne ovat juuri sama kuin — puita, ruokaa ja vaatetta niille, joitten on vilu ja nälkä. Ja Aune ajatteli, ettei hänellä ole mitään oikeutta sulkea niitä säästölaatikkoon ja kätkeä hyödyttöminä hyllyynsä.
Aune oli juuri aprikoimassa, kuinka hän parhaimmalla tavalla voisi käyttää suuren aarteensa, kun Lauri ihan odottamatta tuli hänen luokseen.
He olivat saaneet luvan koulusta.
Laurilla oli kädessään yhdet Jannen tekemistä taulunpuitteista. Hän kertoi että Jannen äiti jo monta päivää oli ollut sairaana. Hän oli vilustunut pyykkirannassa niinä kovina pakkaispäivinä. Lauri sanoi yöllä herätessään nousseensa katsomaan vieläkö Janne valvoo. Ja aivan oikein, siellä hän istui täydessä työssä. Ja niin hän on tehnyt jo monta yötä. Sentähden onkin hänelle karttunut suuri varasto taulunpuitteita.
Päivällä istuu hän jäykkänä paikallaan koulussa ja osaa läksynsä kuin mies. Mutta hänen kasvonsa ovat valkeat kuin vaate.