— Nää isot puitteet maksavat markan.
— Mutta minä maksan niistä kymmenen.
Ja Aune pani Laurin käteen yhden rahoistaan. Hänen olisi oikeastaan tehnyt mieli antaa ne kaikki ja vielä enemmänkin, mutta täytyi säästää Laurillekin ja pikku Annille ja kukatiesi kenelle.
Aune otti käteensä puitteet. Nepä vasta kauniit! Janne näkyy olevan ihan taiteilija. Ja millä hän saa ne noin kauniin ruskean kiiltäviksi?
Lauri selitti, että hän sivelee ne ruskealla lakalla.
— Ei tarvitse hävetä näitten kullalle kiiltäväinkään rinnalla.
Aune olisi heti tahtonut ne seinälleen, mutta piti ensin saada niihin taulu.
Lauri ei malttanut viipyä kauvempaa. Raha ihan poltti hänen kädessään. Piti nyt lintuna lentää Jannen luo.
Eikä Aunekaan estellyt. Mutta Laurin täytyi luvata tulla vielä toisen kerran samana päivänä, kun heillä nyt kerran oli lupa.
Aune ja Leena rupesivat nyt etsimään jotain kuvaa niihin puitteisiin. Pian löysivätkin he eräästä kuvastosta, joita Aunella oli monen monta, oikein mieleisensä kuvan ja juuri parhaiksi ison. Se oli talvimaisema. Synkän havumetsän halki kulkee siinä kaitainen tie. Tietä pitkin vaeltaa vaimo vetäen kelkkaa perässään ja kelkassa istuu pieni poika kyyryllään. Näyttipä melkein siltä, kuin hänellä olisi ollut kyttyrä.