Tyroolin maa … Sen vuoret ovat korkeat valkoisine, lumenpeittämine, ylpeine huippuineen. Kun aurinko laskee mailleen, pitävät valkoiset vuorenhuiput sen viimeisiä liekehtiviä säteitä vankeinaan, kunnes ne itse muuttuvat hehkuvan punaisiksi.
Kaukana alhaalla leveissä, vihreissä laaksoissa, missä virrat juoksevat, kypsyy suuria, raskaita rypäleitä — varjossa tummansinisinä, auringonpaisteessa punaisina, ikäänkuin näiden kuulaitten kuorien alla olisi tulta tai verta. Ja matalien, vaikeitten talojen pihamailla viikuna- tai kastanjapuun alla tarjoillaan vieraalle punaista viiniä ja leipää.
Vihollisverestä ei näe jälkeäkään — maassa on syvä rauha — mutta monessa paikoin muistutetaan mieleen, miten verta virtasi ja kuinka maan omat lapset uhrasivat itsensä. Muistan ison haudan pienellä ötzthalilaisella kirkkomaalla; haudan vanhaan kiveen oli piirretty: "Anno 1799 kuolimme me köyhät sotilaat Tyroolin puolesta ja olemme tähän haudatut."
Kuulen Inn-virran kohisevan jyrkkien kallioäyräittensä välissä Pontlatzerin sillan alla, jossa Tyroolin kotka niin lujasti iski terävät kyntensä ryntäävien vihollisten parveen, että kaikki saivat surmansa.
Näen luostaritornin kalliolla ja punaisen merkin sillä kohdalla muuria, mistä nunna mieluummin heittäytyi syvyyteen kuin antautui ranskalaisten sotilaitten käsiin…
Mutta punaisemmastakin verestä muistutetaan Tyroolin maassa. Pitkin kaikkia laakson teitä — missä marmorisirpaleet hohtavat ja postivaunut matavat eteenpäin — viiniköynnösten loppumattomien rivien välissä, vuoren jyrkimmänkin polun reunalla — kaikkialla on isoja ristejä. Ja ristiinnaulitun käsistä ja jaloista, mutta eniten kyljen haavasta tihkuu veripisaroita ristin puille — lähtien punaisimmasta sydämestä, mikä on sykkinyt tässä maailmassa.
Tähän pyhään, punaiseen sydämeen on Tyroolin maa vihkiytynyt horjumattoman uskollisena — jota uskollisuutta asukkaat itse sanovat "Tyroolin tavaksi." Siitä laulavat he laulussa, joka on heille rakkain. Kesäkuussa, jolloin vietetään juhlaa pyhän sydämen kunniaksi, ovat kaikki vuorien rinteet hehkuvan punaisina puhjenneista alppiruusuista, joita poimitaan alttarien koristuksiksi.
Merkillinen vetovoima on punakotkaisen vaakunakilven maalla! Sitä täytyy rakastaa samansuuntaisella rakkaudella, jolla rakastaa omaa maatansa.
Tyroolin maassa on kaunista… Kävely poikki alppiniittyjen kesäpäivänä on jo juhla. Alppiniityt kesäaikoina, ne ovat kuin päivänpaistetta — päivänpaistetta lähtee vihreästä maasta, kaiken värisiä välkkeitä ja säteitä.
Loistavan keltaista, tulipunaista, liekehtivän sinistä!