Hän oli nähnyt niiden soluvan sileinä ja kullanhohtavina Kathin pöyreätä, kumartunutta olkaa pitkin, kun hän oli istunut punottavana kuumissaan rukin ääressä ja tahtoi pyörittää, pyörittää paljon nopeammin kuin täti… tai nähnyt viuhtovan ilmassa kun hän tanssi tuvasta tupaan… ne oli tytön ollut tapana kietoa hänen kaulansa ympärille, kun hän tahtoi pyytää häneltä jotain — ja sitten huutaa nauraen, että nyt hän oli vankina kunnes suostuisi.
Kathin pitkät palmikot, jotka aina olivat valahtaneet alas, joita ei mikään solki eikä kampa voinut pitää niskassa — niin, ne olivat Kathi itse! Goldrainin Kathi — Kathi kokonaan, Kathi läpeensä, Kathi reippaana ja iloisena, Kathi sellaisena kuin hän liikkui heidän joukossaan, Kathi sellaisena kuin he kaikki tunsivat hänet — jota jokainen Goldrainin lapsi heti saattoi osoittaa, vaikkakin hän oli ollut selin kääntyneenä, ja sanoa: tuo on Kathi! — —
Hän työnsi raskaat, kuolleet palmikot sisarelleen: "Pane ne talteen", sanoi hän, "pane talteen. Ne eivät saa joutua pois talosta. Sano hänelle, etten saattaisi nähdä niitä siellä esillä, joka pyhäpäivä — — Ja muidenkaan ei tarvitse tietää — — mitäpä luulisivatkaan; he kaikki!" Hän lähti nopeasti huoneesta.
Mutta siitä päivästä alkaen alkoi Kassian Gamper kävellä niin paljon edestakaisin omassa huoneessaan, edestakaisin — kädet selän takana ja pää painuneena eteenpäin — joka käännöksellä mutisten hajanaisesti: "Kathi — Kathi" — —
* * * * *
Syyspuolella kerrottiin seurakunnassa että pastori Joseph Wellner ollessaan kesällä poissa matkoilla, oli ilmoittanut korkeille esimiehilleen haluavansa päästä lähetyssaarnaajaksi.
"Tietysti kauneimpien ihmissyöjien luo", valitti huolestunut Marianne. "Sillä vaikka hän täällä käy sairaitten ja murheellisten luona, niin ettei hänellä ole ruoka- eikä yörauhaa, ei hän voi saada oloaan niin vaikeaksi kuin haluaisi, jumala varjelkoon korkeita herroja! Minä toivon, että jättävät hänet tänne kotiin."
Sitä toivoivat kaikki goldrainilaiset. "Ette voi saada minulta apua tuumanne toteuttamiseksi, hyvä Wellner", sanoi kirkkoherra Andreas Beizinger, joka ei mielellään tahtonut luopua väsymättömästä apulaisestaan. "En voi sitä toivoa teidän itsenne enkä pakanainkaan puolesta. Sillä teille ei tule onnistumaan saada noita ihmissyöjiä sen kristityimmiksi — kuin että ne mahdollisesti jättävät teidät nylkemättä ja paistamatta!"
Kassian Gamper oli ihan suunniltaan sitä ajatellessaan. Kenen kanssa hän silloin voisi puhua? Ei kulunut viikkoakaan pastorin käymättä hänen luonaan tai hänen papin luona. Muuten oli hänen sisarensa ainoa koko kylässä joka tiesi asian; kaikki muut luulivat, ettei Kathi, kun tosi tuli, kuitenkaan tahtonut vanhaa Perkmannia ja että hänet oli lähetetty vuorille uppiniskaisuutensa takia.
Kun Anselm ja Martha olivat kylässä sunnuntaisin, sanoivat he aina vain: "Siinähän se menee" — joka kerran kun Kassian tai täti kysyi heiltä Kathista. Eikä Kassian tahtonut kysyä enempää, sillä he olisivat siitä voineet pahastua.