"Ja te luulette, että Jumalan anteeksianto tekee sen helpoksi! Niin, se tekee sen, jota todellakaan emme voi käsittää — se poistaa meistä kaikki tahrat ikuisessa merkityksessä, koko ijankaikkisen rangaistuksen — — Se johtaa meidät taas armon tilaan — sanomattoman ihanaan tilaan, joka muuttuu sen ihmisen koko elämäksi joka on siihen antautunut. Mutta se ei tee tekoja tekemättömiksi täällä maan päällä. Jos rukoilisimme häntä yöt päivät: suo minun kärsiä kaksinkertaisesti, kymmenkertaisesti, mutta tee se tekemättömaksi, tee niin, etten ole sitä tehnytkään — niin hän ei voi kuulla meitä! — — Siksi kuolema on niin suuri vapahdus — sillä sinä päivänä ei ole sitä enää tehnyt! Se lasketaan maahan kuolleen ruumiin mukana — se muuttuu maan mullaksi! Ja me kuljemme valoon puhtaina ja vapahdettuina — täysin vapahdettuina!"
Kassian katseli syvästi liikuttuneena pappiin ja nyökäytti päätään: "Niin, pastori on pyhä mies", sanoi hän. "Te ottanette pienet viat, joita teillä voi olla, sillä tavalla. Mutta se roisto — mitä te luulette hänen tuntevan, vaikkakin hän sanoo katuvansa! En tahdo urkkia — tiedän kyllä mitä ripin salaisuus merkitsee mutta aion häntä etsiä niinkuin ennenkin."
Pappi pysähtyi hänen eteensä ja pyyhki kasvojaan. "Sinun tulee jättää Herralle kostosi", sanoi hän, "se on hänen. Et voi kristittynä pitää siitä kiinni. Suljet itsesi sen kautta armosta."
Kassian katsoi alas permantoon. "Ehkä voisin olla lyömättä häntä kuoliaaksi", sanoi hän synkästi. "En sitä tiedä — mutta sen tiedän, etten saa rauhaa ennen kuin koko kylä tietää minkälainen hän todella on. Tahdon merkitä sen hänen kasvoihinsa, niin että kaikki sen näkevät. Sitä en jätä tekemättä. Kathikin on merkitty! Se tihkuu kyllä ilmi jälestäpäin vaikka kuinka tahtoisi sitä salata. Lisa Dittl, jonka Perkmann nyt on nainut, hän ei tahdo kuulla puhuttavankaan, että hänen miehensä muka olisi hyljätty. Hän kertoilee sekä oikealle että vasemmalle, että hän se ei tahtonut Kathia — ja että sillä kyllä oli hyvät syynsä! — — Minun tulee merkitä hänet hänen elinajakseen — kaiken oikeuden takia! Luulen että Herramme on kanssani siinä suhteessa samaa mieltä — ja mielessäni aina odotan, että pyhä Jooseppi osoittaisi hänet minulle. Kathin tapahan oli koristaa hänen alttariansa niin kauniisti kukilla!"
"Oikeus kyllä saavuttaa määränsä", sanoi pappi.
"Herrammehan tahtoo johtaa oikeuden voittoonsa ja hän voi sen tehdä niin ettei armo siitä pienene. Minusta tuntuu, että armo siitä suurenee, ettei mitään vähennetä oikeudenmukaisuudesta." — —
Hän tarttui leveään, mustaan hattuunsa. "Älkäämme puhuko tästä enempää tällä kertaa, Kassian Gampar", sanoi hän väsyneesti, "ehkemme koskaan enää sitä teekään. Kun joskus olen puhunut hyvän sanan hänen puolestaan, niin se on tapahtunut teidän itsenne takia — eikä hänen takiaan. Saadakseni teidät luopumaan koston ajatuksista. Nyt johtakoon Herramme itse teitä! — Mutta mitä teiltä olen pyytänyt, sitä tahdon viimeiseen asti toistaa." — —
* * * * *
Vuorille oli vihdoinkin tullut kevät.
Eräärä päivänä oli Kathi kutsunut Peteriä päivälliselle ja seisoi hänen kanssaan ovella. Hän oli juuri pannut kätensä raskaalle ovenrivalle — kun Peter laski ison, hikisen kätensä sen päälle.