"Sallikaa sen tapahtua ilman ehtoja!" sanoi pappi.
Kun Kassian oli ääneti, nousi hän. "Niin, niin, Kassian Gamper", sanoi hän, "kun minä olen poissa, kun olen teille kuin kuollut mies — niin muistakaa, että tämä oli viimeinen pyyntöni teiltä."
Hän kulki tuvan poikki — mutta pysähtyi sitten akkunan luo. "Niin, vieläkin on minulla yksi asia", sanoi hän hiukan empien.
Hän jäi seisomaan ja katseli ulos akkunasta. "Voin kyllä — rikkomatta pyhän ammattini velvollisuuksia sanoa teille, että se mies" —
Kassian nousi äkkiä pystyyn — silmät vesittyneinä. Pappi ojensi kätensä ikäänkuin estääkseen kaikkia kysymyksiä. "Voin vain sanoa teille, että hän on katunut" —
Kassian naurahti kolkpsti. "Se ei minua ilahuta kuulla", sanoi hän. "Silloin kyllä tietää, että Herramme on suonut hänelle anteeksi — ja sitä en suo sille roistolle. Hän on sillä päässyt liian helpolla."
Papin valkoisille poskille nousi puna. "Ettekö yhtään tiedä, mitä katumus on, Kassian Gamper?" kysyi hän.
"Kyllähän — silloin vetistellään vähäsen ja luvataan, ettei tehdä toiste niin. Mutta se ei muuta mitään minun suhteeni! Voiko se saattaa asiat tekemättömiksi? Voiko se tehdä tyttöni samaksi kuin hän oli ennen?"
"Ei — mutta ettekö luule hänen kärsivän ajatellessaan sitä?" Pappi puhui vastoin tapaansa äänekkäästi ja nopeasti. "Vetistellä vähän — arveletteko, että meidän Herrallemme voi tarjota kaikenlaista raukkamaisuutta! Ja että armo merkitsee kaikkeen tyytymistä? Ei, katumus — katumus ei ole vain itkua, se on todellista tekoa! Silloin käy käsiksi pahaan, jota on ruumiillaan tehnyt — ja kärsii siitä sielussaan, ottaa esiin muiston, jota vihaa — joka kirvelee kuin tuli ajatuksia - — ja kärsii siitä… kunnes se on kärsitty loppuun asti!"…
Hän kulki edestakaisin permannolla kuin suuressa mielenliikutuksessa.