Rajuilman yltyessä tuli hän hetkiseksi levottomaksi ja nousi puoleksi istualleen. Mutta samassa alkoivat kirkonkellot soida — ja hän vaipui takaisin tyynylleen syvään ja rauhalliseen uneen, hengittäen levollisesti kuin lapsi.
"Voin lyödä vetoa ettei hän ole nukkunut tällä tavoin ainoanakaan yönä siellä vuorilla", sanoi Peter. "Ei ollut mitään järkeä siinä, että hänen piti lähteä kotoaan."
Räiskyvä, paukkuva ukkosen jyrinä, joka seurasi häikäisevää salamaa, tuntui seuraavassa silmänräpäyksessä tärisyttävän taloa perustuksiaan myöten.
"Jumalan pyhä äiti!" kuiskasi täti.
"Se iski johonkin", sanoi Peter.
Samassa soitto vaikeni — ja pahin rajuilma oli ohitse.
Yhdeksän ja kymmenen tienoissa, kun kaikki oli ohitse, antoi täti väen mennä levolle. Mutta hän ja Peter jäivät odottamaan Kassiania, jonka viipyminen teki hänet levottomaksi.
Kun hän saapui — niin kalpeana ja väsyneenä kauheasta jumalanilmasta, että hän oli oikein vieraan näköinen — ja hyvin lyhyesti oli heille ilmoittanut järisyttävän tapahtuman, kesti kauan, ennenkuin kukaan heistä lähti levolle.
Kassian ei hämmästynyt nähdessään Peterin täällä, eikä kuullessaan, että Kathi nukkui huoneessaan. Oli olikeastaan kuin ei hän olisi nähnyt eikä kuullut mitään. Ja kauan vielä sen jälkeeen kun hän oli paneutunut vuoteeseensa, kuuli täti hänen astuntansa hänen omasta huoneestaan. Edestakaisin — edestakaisin…
— Aina aikaisesta aamusta kokoontuivat kaikki goldrainilaiset kirkkomaan takana olevan matalan talon edustalle, jonka seinustella kasvoi kukkivia viiniköynnöksiä. Ja hyvin hiljaa he kaikki astuivat sisään, toinen toisensa perässä, ja näkivät hänen siinä makaavan valkoisella vuoteella mustassa papinpuvussaan — hiuksien muodostaessa kuin sädekehän kalpeitten kasvojen ympärille, jotka olivat niin lempeät ja kirkkaat…