Uusin kultuurisaavutus on oma yliopisto. Se on Reykjavikissä avattu ja alkanut toimensa. Mutta moni pudistaa päätään, että lieneekö niin harvalukuisen väestön kesken sentään riittävää työalaa niin vaativalle oppilaitokselle.
Suurta sitkeyttä ja itsetietoisuutta osottaa sekin, että näin pieni kansa on voinut kautta aikain säilyttää omakielisen kirjallisuuden. Huolimatta siitä, että Islannin väkiluku oli vähentynyt muutamaan kymmeneen tuhanteen, huolimatta siitä, että saari joutui sukulaiskansan ja -kielen vallan alaiseksi, — Norjan kirjakielen sama vallanalaisuus muutti tanskalaiseksi, — säilytti Islanti omankielisen kirjallisuutensa ja on kirjakieltään kehittänyt siihen määrään, että se monessa suhteessa nykyisin on maanosamme kehittyneimpiä.
Ei kurjimpana rappioaikanaankaan Islanti kokonaan puuttunut kirjallisuutta, vaikka kieli melkoisessa määrin ottikin itseensä tanskalaisuutta ja vaikka vanhat runouden lajit aikain kuluessa melkoisessa määrin rappeutuivat. Mutta vasta yhdeksännellätoista vuosisadalla tapahtui saaren kirjallinen, samoin kuin valtiollinenkin uudesta syntyminen.
Islannin uuden kirjallisuuden voimme sanoa syntyneen uskonpuhdistuksen ajalla. Mutta kahtena sitä seuraavana vuosisatana se kuitenkin vielä oli sangen yksitoikkoinen ja puuttui alkuperäisyyttä. Runouden alalla viljeltiin varsinkin virsien tekoa. Satuja, ritarijuttuja kirjotettiin runomuotoon. Kahdeksannentoista vuosisadan loppupuoliskolla eli Jon Thorlaksson, pappi ammatiltaan, joka oli Islannin huomattavin kääntäjä. Hän käänsi äidinkielelleen paljon englantilaista, saksalaista ja tanskalaista runoutta, varsinkin Miltonin »Kadotetun paratiisin», joka käännös on taiteentuntijain arvostelun mukaan paras, mitä siitä on milläkään kielellä olemassa, jopa monessa suhteessa alkuteostakin etevämpi. Tämä on sitä huomattavampaa, kun Jon Thorlaksson'in täytyi suorittaa käännöksensä tanskalaisesta käännöksestä. Koko elämänsä tämä pappismies taisteli mitä suurinta köyhyyttä ja puutetta vastaan. Hänen kirjallinen työnsä herätti niin suurta huomiota ulkomaillakin, että eräs englantilainen seura hänelle myönsi melkoisen runoilijaeläkkeen. Hän kuitenkin kuoli samana vuonna, kun sai ensi kerran vastaanottaa tämän avustuksen. Tapaus osottaa, kuinka suurella rakkaudella Englanninkin kirjallisissa piireissä vielä muisteltiin sitä maata ja kansaa, joka säilytti Pohjoismaitten suurenmoisen vanhan kansanrunouden.
Islannin kirjallinen uudistus tapahtui kuitenkin oikeastaan vasta yhdeksännellätoista vuosisadalla, jolloin kolme etevää islantilaista perusti »Fjöinir» nimisen aikakauslehden. Tämä kirjallinen uudestasyntyminen, joka kävi käsi kädessä valtiollisen vapausliikkeen kanssa, sai Europan mannermaalla tapahtuneen heinäkuun vallankumouksen kautta virikettä. Kielen puhdistamisessa ja jalostamisessa saivat islantilaiset tanskalaisen kielimiehen Rasmus Raskin etevää ja uutteraa apua. Lyyrillisinä runoilijoina olivat Bjarni Thorarenesen ja Jonas Hallgrimsson muita etevämmät. Edellisellä oli aatteen syvyys ja tunteen voima, jälkimäinen taas hallitsi muodon ja kehitti kielen runollista sanontaa. Edellistä on sanottu Islannin Götheksi, jälkimäistä sen Schilleriksi. Näitten jälkiä ovat sitten kulkeneet monet muut, ja niinpä Islannilla on arvokas uudenaikainen kaunokirjallisuus, joka kunnialla pitää puoliaan muitten pohjoismaitten kirjallisuuden rinnalla ja jatkaa saaren vanhoja traditsioneja. Nuorin polvi on saanut vaikutuksia varsinkin Georg Brandesin kautta Köpenhaminan yliopistossa, jossa saaren nuoriso on viimeiseen saakka käynyt opiskelemassa.
Kielen uudistamisessa ovat islantilaiset koettaneet mikäli mahdollista välttää muukalaisten sanojen lainaamista. He ovat muodostaneet sangen paljon uusia sanoja, jonka vuoksi islantilaisen kirjan lukeminen tuottaa vaikeuksia sillekin, joka on kansankieleen perehtynyt.
Muut taiteet sitävastoin ovat Islannissa heikolla pohjalla, jota ei olekaan ihmettelemistä, sillä ne aina tarvitsevat varakkaampaa ympäristöä ja suurempia oloja menestyäkseen. Vanhoina aikoina oli taidekäsityö saarella kuitenkin korkealla kannalla, taidekutominen, koruompelu, hienompi metalliteollisuus ja puunleikkaus. Vanhain islantilaisten kodeissa olivat pihtipielet, ovet, patsaat ja orret koristellut kaikenlaisilla kuvanveistoilla, etenkin jumalankuvilla, ja seinät verhottiin taidokkailla kuvakankailla, joihin usein oli kuvattu pitkiä juttuja ja sankaritapauksia. Koko joukon muistoja on säilynyt tämän muinaisen teollisuuden ajoilta. Taiteelliset käsityöt eivät kuitenkaan ole vieläkään aivan lopen hävinneet.
Mutta varsinaisia kuvaavia taiteilijoita Islannilla tuskin on muuta kuin nimeksi, lukuun ottamatta Thorvaldsenia, joka kokonaan eli Tanskassa. Paremmalla menestyksellä on sävellystä harjotettu, vaikkei Islanti olekaan synnyttänyt semmoista säveltäjää, jonka maine olisi levinnyt saaren ulkopuolelle. Näytelmätaide on vielä kokonaan seuranäytäntöjen pohjalla.
Islannin valtio koettaa varainsa mukaan edistää saaren taiteellista ja kirjallista elämää. Muun muassa se maksaa vuotuisia avustuksia viidelle runoilijalle, vaikkeivät nämä avustukset luonnollisestikaan ole suuria.
Islanti on synnyttänyt useita huomattavia tiedemiehiä ja tutkijoita, joista kuitenkin useat ovat suurimman osan elämäänsä vaikuttaneet joko Tanskassa taikka muitten ulkomaitten yliopistoissa, koska saaren omat varat eivät ole riittäneet varsinaisen tutkimuksen kustantamiseen. Kuuluin Islannin nykyään elävistä tiedemiehistä on Thorvaldur Thoroddsen, jonka teokset Islannin maantieteestä ja maantieteen historiasta, sen geologisesta rakenteesta ovat perustavaa laatua ja ovat tulleet useille sivistyskielille käännetyiksi.