Reykjavikissa on perustettu puutarhaseura, joka koettaa kaikella tavalla edistää puutarhakasvien, etenkin vihannesten viljelystä saarella, sillä hyvällä hoidolla niistä saadaan Islanninkin koleassa ilmastossa hyviä satoja. On niinikään perustettu maanviljelysseura, jonka palkkaamat neuvojat matkustelevat pitkin saarta. Melkein joka pitäjässä on maanmiesseura ja saaren neljässä läänissä kussakin oma maanviljelyskoulunsa. Näissä etupäässä opetetaan heinämaitten hoitoa, koska viljaa ei saarella ensinkään kasvateta. Reykjavikin maanviljelysseuran toimesta on kautta saaren pantu toimeen melkoisia maanparannuksia. Mutta vielä paljon enemmän on tehtävää. Nämä hyvät harrastukset tuskin ovat muuta kuin alulla. Valtio puolestaan kannattaa maanviljelysseurain toimintaa melkoisilla apurahoilla. Lisäksi se kautta maan jakaa rahoja palkinnoiksi ja myöntää lainoja maitten parantamiseksi. Erääseen maanviljelyskouluista on liitetty meijerikoulu. Niille maanviljelijöille, jotka vievät maasta määrätyn erän voita ja saavat siitä riittävän hyvän hinnan, maksetaan pieniä vientipalkkioita elinkeinon elvyttämiseksi. Onkin jo perustettu muutamia osuusmeijereitä, jotka Englannissa ovat saaneet verraten hyviä hintoja voistaan. Karjain pienuus ja asutuksen hajanaisuus kuitenkin vaikeuttavat meijerihoidon leviämistä. Vielä on myönnetty varoja metsänistutuskokeisiin, Islannin rehukasvien tutkimiseen ynnä taimitarhan perustamiseen. Näitä kokeita ja laitoksia johtavat tanskalaiset ammattimiehet, mutta ne tietenkin ovat vähäisiä.
Kalastusta on koetettu edistää siten, että saaren rantavesien suojelusta parannetaan, jota paitsi on perustettu Reykjavikiin merikoulu. Kansaa kehotetaan lainoilla ja apurahoilla luopumaan avoimista veneistään ja hankkimaan kannellisia. Valtion avulla on niinikään eri osiin saarta rakennettu jäähuoneita kalan säilyttämistä varten. Näillä jäähuoneilla on suuri merkitys varsinkin turskan kalastukselle, koska niissä täkykalat säilyvät tuoreina. On myös pantu toimeen biologisia tutkimuksia Islannin vesien kalanrunsauden ja kalain elämänlaadun ilmi saamiseksi.
Käsitöillä on Islannissa tähän saakka ollut verraten vähän sijaa. Ainoastaan pari prosenttia saaren väestöstä on käsityöläisiä. Mutta ammatit ovat elpymään päin. Kotiteollisuus sitä vastoin on entisestään surkuteltavassa määrin rappeutunut. Viime vuosisadan alkupuolella islantilaiset melkein yksinomaan käyttivät kotikutoisia kankaita, nykyisin sitä vastoin melkein kaikki villa viedään sinään maasta pois ja käydään ostokankaissa. Viime aikoina on kuitenkin perustettu pienempiä vesivoimalla käyviä villankehruutehtaita, joissa rahvas halvalla hinnalla saa villansa langoiksi kehrätyksi. Altingin avulla lienee jo saatu aikaan kutomokin, jota tämän vuosisadan alussa ruvettiin puuhaamaan. Yleensä on halu teollisuuden kehittämiseen Islannissa virkistymään päin. Vesivoimia sitä varten olisikin tavattoman runsaasti. Ranskalaiset insinöörit ovat arvostelleet Islannin vesivoiman 1,000 miljonaksi hevosvoimaksi. Englantilaiset liikemiehet ovat ostaneet koskia kalsiumkarbiditehtaita varten.
Vuoriteollisuuden tuotteista on arvokkain kirkas kalkkisälpä, joka omituisten valontaitto-ominaisuuksiensa vuoksi on erinomaisen haluttua optillisiin koneisiin. Mutta tämä arvokas tuote, jota saadaan kiteytyneenä laavakenttäin onkaloista, on vähenemään päin. Ennen vanhaan Islannista vietiin ulkomaille paljon rikkiä, mutta rikkiteollisuus on nykyisin seisauksissa. Viime aikoina on löydetty kultaa. Islannin koko kauppavaihto on nykyisin noin 25 miljonaa markkaa.
Kulkuneuvoja on koetettu monella tavalla parantaa. Niitten hyväksi on sen jälkeen, kun maa sai itsehallinnon, työskennelty enemmän kuin ennen tuhannen vuoden kuluessa. On rakennettu melkoiset matkat rattailla ajettavia maanteitä, varsinkin etelämaahan, vaikka kansa ei olekaan vielä oppinut teitä käyttämään. Jokien poikki on rakennettu siltoja, osaksi puusta, osaksi raudasta. Teitten rakennusta johtaa valtion palkkaama insinööri, jolla on apunaan joukko rakennusmestareita. Mutta suurimmassa osassa saarta ovat polut kuitenkin edelleenkin ainoat liikeväylät, ja kauan kuluu, ennenkun Islannissa on kauttaaltaan kunnolliset ajettavat tiet. Rautatietä ei ole alkuakaan. Kulkuneuvojen puutteellisuus on syynä siihen, että kaikki tarpeet, varsinkin rakennusaineet, mitä satamista tuodaan, kyläkunnissa kohoavat osaksi kahdenkertaiseen hintaan, ja toiselta puolen se, että maalaiset tuotteistaan saavat suhteellisesti hyvin huonot hinnat. Rannikolla ovat liikkeet paremmat, sillä höyrylaivat kulkevat pitkin rannikkoa poiketen kaikkiin tärkeämpiin paikkoihin.
Kautta maan on järjestetty postiliike. Ulkomaiden posti saadaan säännöllisesti joka toinen viikko ja kesällä joka viikko. Mutta talvella on postilaitoksen hyvin vaikea ylläpitää yhteyttä toimistojensa ja pysäkkiensä kanssa myrskyjen ja tuiskujen vuoksi. Usein silloin tulvillaan olevat joet vievät postinkuljettajalta laukun, kun hän hevosineen joen poikki yrittää. Telefoneja ei ole kuin joku. Sähkölennätysyhteyteen mannermaan kanssa Islanti vihdoin on päässyt. Sähkölennätysyhteydestä on paljon hyötyä varsinkin ulkomaalaisille aluksille, jotka kalastavat Islannin vesillä. Islannista saadaan myös erittäin arvokkaita ilmatieteellisiä sähkösanomia.
Islanti on viime aikoina uhrannut pienistä varoistaan vuosittain noin 800,000 markkaa kulkuneuvojen parantamiseksi. Enin osa tästä summasta käytetään teitten ja siltojen rakentamiseen.
Suuri lievennys kansalle oli, kun vihdoin saatiin järjestetyksi saarelle lääkärinhoitokin, sillä ilman sitä oli kauan täytynyt toimeen tulla. Vaikka ilma onkin hyvin vapaata tauti-iduista, niin on saarella kuitenkin omituiset tautinsa, jotka osaksi aiheutuvat yksipuolisesta ja usein pilaantuneesta ravinnosta ja toiseksi ilmaston kosteudesta ja koleudesta ja vaivalloisesta työstä myrskyissä ja pakkasissa. Maa on, pienuudestaan huolimatta, jaettu moneen kymmeneen lääkäripiiriin ja Reykjavikiin on perustettu oma lääkärikoulu. Sitä paitsi on eri paikoissa koko joukko yksityisiäkin lääkäreitä. Islannissa siis on aina paria tuhatta henkeä kohti piirilääkäri. Sairashuoneita sitä vastoin on vain 6. Mutta sitkeässä asuu vielä kansassa luottamus kaikenlaisiin puoskareihin. Seuraukset terveydenhoidon kehittämisestä ovat jo ilmeiset; terveydentila Islannissa on huomattavassa määrässä parantunut. Keskimääräinen ikä on viimeisen vuosisataneljänneksen kuluessa kohonnut kokonaista 10 vuotta. Varsinkin lasten kuolevaisuus on vähentynyt. Suurimpana syynä terveysolojen parantumiseen on kuitenkin varallisuuden yleinen lisääntyminen. Islannin pahimpia vitsauksia on eräs loistauti, johon likaiset astiat ovat syynä, ja pitalitauti, jota varten on rakennettu erikoinen sairashuone. Keuhkotauti, joka ennen oli melkein tuntematon, on viime aikoina lisääntynyt kamalassa määrässä.
Islannista ei puutu yleisiä hyväntekeväisyyslaitoksiakaan. Niitten tarkotus on auttaa semmoisia ihmisiä, jotka tavalla tai toisella ovat menettäneet osan ruumiin tai sielun toimikyvystä.
Ikävakuutus on ratkaistu omituisella tavalla. Jokaiseen kuntaan kautta saaren on perustettu rahasto heikkojen ja iäkkäitten kansalaisten auttamiseksi. Jokainen, jolla on varoja, on velvollinen vuosittain maksamaan jonkun pienen määrän näihin rahastoihin. Niistä sitten jaetaan apurahoja semmoisille vanhuksille taikka työkykynsä menettäneille, jotka eivät nauti vaivaisapua ja jotka ovat aikanaan rahastoja maksuillaan kartuttaneet.