Vienan Karjalassa ovat olot voineet jonkun verran muuttua sen jälkeen kun siellä matkustelin. Mutta varsin suuria eivät muutokset kuitenkaan liene, siellä ei kuljeta eteenpäin höyryn eikä sähkön voimalla. Toiseksi eivät muutokset, vaikka niitä olisikin tapahtunut, varsin suuressa määrin muuta sitä kuvaa, jonka tuo maa runoutensa kannalta katsoen tarjoaa.
"Kalevalan laulumaiden" julkaiseminen oli minulle tähdellistä senkin vuoksi, että sen kautta sain oikeaan yhteyteen valokuvakokoelman, jonka Vienan Karjalan seuduista, asutuksista, kansasta ja ihmisistä otin ja joka luullakseni on laajin, mitä sieltä on tuotu. Suuri osa kuvistani on tosin jo ollut eri julkaisuissa painettuna, mutta toivon niiden oikeassa aineyhteydessä siltä voivan herättää uutta mielenkiintoa.
Tutkimusta en ole voinut enkä tahtonut kirjottaa. Olen kuitenkin koettanut antaa jonkinlaista käsitystä niitten toisinnoitten runollisesta arvostat joista Kalevalan pääosa on koottu. Nykyinen runotutkimus, joka pyrkii toisinnoitten juuriin ja siltä kannalta arvostelee Kalevalan kokoonpanoa, ei mielestäni kylliksi muista sitä, että nuo runot, semmoisina kuin ne on kansan huulilta koottu kuitenkin ovat sen oman sielunelämän ilmauksia. Ne eivät ole valmiita lauluja, joita kansa muka on ulkoa oppinut, vaan runolliselta kannalta katsoen ne ovat sen omintakeisia luomia, mistä lienevätkin aiheet alkuperänsä juurtaneet. Ne eivät ole kulkeneet kädestä käteen kuin vaihdettava kello, joka tavallisesti aina uudella omistajalla jonkun verran pilaantuu, vaan ne ovat koko arvonsa saaneet suomalaisen kansan runoelemina ja ovat paras omaisuus, mitä siltä on muinaisuudestaan säilynyt. Kalevala ei toisinnoitten valossa suinkaan ole keinotekoinen rakennus, jonka runolliset arvot ovat Lönnrotin taidetyötä, vaan se on kokonaisenakin elävää kansanrunoa.
Teoksessa, jossa niin usein mainitaan karjalaisia nimiä, toistetaan karjalaisia lauseita ja runoja, olisi ehkä pitänyt paremmin säilyttää kansanomainen puheenparsi. Sitä en ole voinut tehdä, koska en taida riittävästi Vienan Karjalan kieltä. Olen menetellyt melkein samalla tavalla kuin runonkerääjät yleensäkin, kirjottaessaan muistoon rahvaan huulilta toisinnoita. Harva heistä, tuskinpa kukaan, olisi voinut ne äänteellisesti tarkkaan jäljentää nopean laulannan aikana, vaan enimmäkseen siitä on syntynyt jonkinlainen kielensekotus. Karjalaiseen muotoon ovat tulleet vain semmoiset sanat ja päätteet, jotka enimmän ovat kirjottajan huomiota herättäneet.
Paikkain nimetkään eivät sen vuoksi ole tarkalleen siinä muodossa, jossa ne rajan takana lausutaan. Olen noudattanut etupäässä Kirjallisuuden Seuran runotoisintojulkaisun kirjotustapaa.
Vienan Karjala on joutunut kovain kohtaloiden alaiseksi sen jälkeen kuin ensimäinen painos julkaistiin, mutta niiden kuvaaminen ei kuulu teokseni puitteihin. Tästä painoksesta olen jättänyt pois Arhipan laulamat runot, vain Sampo-jakson säilyttäen. Muita mainittavia muutoksia en ole tehnyt. Jonkun verran olisin voinut kartuttaa tietoja näinä vuosina julkaistuista kirjoista, mutta tuntui kuin olisi hyvin runsas tietomäärä karkoittanut teoksesta hämyhetkitunnelman, samoin kuin se takkavalkean äärestä katoaa, kun lamput sytytetään.
I. K. Inha.
Vertaus Vienan Karjalan runoalueiden runotaidon välillä.
(Numerot merkitsevät sivuja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran runotoisintojulkaisussa, mutta luettelo on vain osapuilleen arvioitu.)
Runoalueet Kello- Jyskyj. Kiimasj. Akonl. Kosta
vaara mus