Sampo jakso 22 11 13 20 6
Taivaan taonta
Kilpalaulanta 6 1/2 8 16 2
Ainoruno 1 3 1
Vellamon neito 1 5 1
Väinäm. polvenhaava 4 2 2 4 1
Venepuun etsintä 1/2 2
Tuonelassa käynti 1 1 8
Vipusessa käynti 1 9 1
Kilpakosinta 13 18 23 7
Kultaneidon taonta 3 2 4 1
Kojosen poika 1 6
Laivaretki ja kantele 10 4 10 17 3
Nimettömät taudit 1/2 1
Auring. ja kuun päästö
Väinämöisen tuomio 1/2 1
Lemminkäisen virsi 20 6 22 50 12
Hiiden hirvi 4 1 1 1/2
Iso härkä 1/2 1/2 1 1
Ahti ja Kyllikki
Kalevanpojan kosto 3 1 1 1/2 1/2 2
Sisaren turmelus 16 4 3 5 6
Kuolon sanomat 1 1 1
Yhteensä 106 30 1/2 85 175 1/2 15 1/2
Runoalueet Pohj. Koil- Kaik-
Latva- Vuokki- Vuonni- Uhut raja- linen ki
järvi niemi nen alue raja- yht.
Sampo jakso 30 17 62 31 3 1 216
Taivaan taonta 1/2 1/2 2 3
Kilpalaulanta 4 12 8 14 1 71 1/2
Ainoruno 4 2 3 15 29
Vellamon neito 6 5 14 2 3 37
Väinäm. polvenhaava 8 10 8 11 3 2 55
Venepuun etsintä 5 1 3 1/2 1 13
Tuonelassa käynti 13 6 6 5 40
Vipusessa käynti 4 11 8 3 5 42
Kilpakosinta 32 9 21 14 4 1 142
Kultaneidon taonta 9 1 7 8 1 36
Kojosen poika 4 5 1/2 11 27 27 1/2
Laivaretki ja kantele 16 17 20 22 8 1 128
Nimettömät taudit 1 2 1/2
Auring. ja kuun päästö 1 1
Väinämöisen tuomio 2 1 10 1/2 15
Lemminkäisen virsi 53 37 48 47 15 8 318
Hiiden hirvi 3 3 4 3 1/2 20
Iso härkä 1 1 1 2 1 1/2 9 1/2
Ahti ja Kyllikki 3 3
Kalevanpojan kosto 1 4 1/2 19 2 2 38 1/2
Sisaren turmelus 6 1 1 11 53
Kuolon sanomat 1 1 1 1/2 6 1/2
Yhteensä 202 1/2 144 1/2 229 223 48 15 1/2
MINNE JA MIKSI?
Olimme keväällä 1894 saapuneet Pohjois-Suomen kuuluun pääkaupunkiin Ouluun,… emme kuitenkaan siellä viipyäksemme, vaan kulkeaksemme vielä melkoisen taipaleen edemmäksikin. Aioimme matkustaa Oulun ylämaan etäisimpiin perukoihin saakka ja vielä nälkämaittenkin poikki, aina rajan taa. Retkemme määränä olivat seudut, jotka ovat vielä Maanselänkin tuolla puolen, joista vedet jo järjestään valuvat hyiseen Vienanmereen.
Vuodenajasta ja matkan päämäärästä saattaa arvata, ettemme olleet huvimatkalla. Mutta kuitenkin olimme niin rattoisalla ja toivehikkaalla mielellä kuin suinkin huvimatkalle lähdettäissä: olimmehan menossa niille maille, joilla ikivanhat runot vielä elävät kansan suussa, joilta Lönnrot oli enemmän kuin mies'iän takaperin koonnut parhaan osan Kalevalan aineksista. Niistä seuduista ei siihen aikaan puhuttu niin paljon kuin nykyään, ne olivat kauan olleet melkein unhotuksissa. Runonkeruun päätyttyä sinne enää harvoin kukaan kulkuaan suuntasi. Olimme sen vuoksi mielestämme koko löytöretkeilijöitä, meidän kun tuli nyt uudelleen kiinnittää huomiota Kalevan kotimaahan.
Matka oli mielessäni virinnyt jo jonkun vuoden aikaisemmin. Olin Kuusamossa, komeata Oulanganjokea laskien pikimältään Vienan Karjalan puolella käydessäni ihmetellen huomannut, kuinka vilkas, herkkä ja runollinen kansa asui tuolla etäällä pohjoisessa, kuinka vanhansävyisinä sen tavat ja olot olivat säilyneet. Minusta silloin tuntui, ikäänkuin olisin virran mukana muutamassa hetkessä solahtanut jokapäiväisestä nykyisyydestä tarujen maahan, maahan, jossa kansa muusta maailmasta erillään vielä eli kalevaisia aikoja. Kun sitten Nuorusen tunturilta loin katseen pohjoisen Vienan Karjalan aavoille vesille ja rannattomille saloille, heräsi minussa halu päästä sinne. Ja tämä halu yhä kasvoi, kun olin omalla puolella Raja-Karjalassa vähän kauemminkin oleskellut saman kansan eteläisemmän haaran parissa, tutustunut sen savupirtteihin, esineihin ja tapoihin, kuullut runoja vielä laulettavan, ja varsinkin saanut elävän vaikutuksen siitä nerollisesta, syvästä runouden hengestä, jonka läpitunkema sen koko olemus yhä vieläkin on. En ollut sitä ennen täysin oivaltanutkaan, mitä se merkitsi, että eepoksemme oli kansanrunoa. Kun siellä omin korvin kuulin, omin silmin näin, niin avautui eteeni kuin uusi maailma, joka viehätti omituisella lumouksella. Se henki vastaani kuin metsäkukkanen, joka on kehittänyt jaloutensa luonnon puhtaissa kartanoissa, kuin salokansan povella kasvanut runokukka, johon se on koonnut, mitä se parasta tietää ja tuntee. Ja vielä enemmän: siellä eli yhä kaukaisen muinaisajan sankari- ja jumaluskon kaiku.
Toivoin Vuokkiniemestä ja Uhtuesta löytäväni asutuksen, joka syrjäisempänä olisi säilynyt vielä lähempänä kalevaisia aikoja.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, joka on niin monta muuta taipaleelle auttanut, se antoi minullekin matkavarat ja vielä matkatoverinkin. Minun piti valokuvata Vienan Karjalassa, mitä vain huomasin kuvaamiselle soveliasta. Toverini, silloisen ylioppilaan, sittemmin yliopiston opettajan K. Karjalaisen, piti runoalueella hankitun "kielimestarin" avulla käydä läpi koko Lönnrotin sanakirja, jotta varsinkin saataisiin selville Kalevalassa esiintyväin sanain nykyinen käytäntö Vienan puolella. Ja vielä meidän piti täydentää aukkoja, joita ehkä oli jäänyt entiseen runonkeruuseen. Työtä siis oli kylläkin ja aivan mieleisintäkin, koska olimme sen itse valinneet. Rahoja oli toivoaksemme riittämään saakka — puolet minun matkani kustannuksista suoritti K.E. Ståhlbergin valokuvausliike, joka sai monisteluoikeuden levyihin, — muita tarpeita niinikään monenlaisia, niin että rahan ja tavaran puolesta kyllä olimme paremmin varustetut kuin ne runonkerääjät, jotka Vienan Karjalasta toivat Kalevalan.