Vienan Karjalan eri paikkakuntain runorikkaudesta saamme hyvän käsityksen Kirjallisuuden Seuran suuresta runotoisintojulkaisusta. Se noudattaa maantieteellistä aluejakoa, alkaen kunkin toisintokiertonsa Kellovaarasta, jonka runoalueeseen myös luetaan Liedman, Tsholmon ja Suurenjärven kylät Nuokkijärven eteläpuolella. Kellovaaran pieni kylä on naapurejaan paljon etevämpi, mutta se yhdistääkin sekä pohjoisen että eteläisen maakunnan runotaidon, niinkuin edellä huomautimme, syynkin mainiten. Viimeksi mainitut kylät taas jo johtavat Aunuksen ja Etelä-Karjalan laulumaille, lähinnä Roukkulaan ja Repolaan.
Kellovaaran runoalueelta on koottu useimpia ennen mainituita kertomarunoja. "Sisaren turmelusrunoa" sieltä on saatu enemmän kuin mistään muualta koko Vienan Karjalan piiristä. Mutta myös "Samporuno", "Kilpalaulanta", "Kilpakosinta", "Laivaretki ja kanteleen synty" ja varsinkin "Lemminkäisen virsi" ovat siellä olleet tunnetut, ja saadut toisinnot ovat laajat ja hyvät. Mainittakoon kuitenkin tämän ohessa, että kootut toisinnot suureksi osaksi ovat saman perheen eri sukupolvien laulamia, eivätkä vertausluvut siis tarkalleen ilmaise, kuinka paljon ja kuinka yleisesti runoja on laulettu. Samoja runoja, jotka Lönnrot aikanaan keräsi, kirjoittivat myöhemmätkin kerääjät Lönnrotin laulajain jälkeläisiltä. Näin ovat runonkerääjät menetelleet muissakin kylissä useastakin syystä. Sen kautta on voitu saada selville Lönnrotin ja Europaeuksen laulajat, lisäksi on toisinnot näin saatu täydellisemmin, koska vanhin laulaja saattoi runoja kirjaan laulaessaan unohtaa säkeitä, jotka hän myöhemmin kotioloissaan lauloi. Ja eri sukupolvien laulumallia vertaamalla voidaan lisäksi huomata, missä määrin ajan hammas tai vieraat vaikutukset ovat muutaman miesiän kuluessa runoja muutelleet.
Jyskyjärven runoalueeseen kuuluvat ne Kemijoen kylät, joista runoja on saatu, Jyskyjärven lisäksi Suopassalmi ja Paanajärvi. Tältä alueelta on sato kuitenkin ollut niukka; mutta on kuitenkin kirjotettu Sampojaksostakin joku hyvä toisinto. Koko joukon rikkaampi on Kiimasjärven alue, joka käsittää Nuokkijärven kylät, Piismanlahden, Pääkönniemen, Nokeuksen, ynnä Kiimasjärven ja Luvajärven. Tällä alueella on laulettu varsinkin "Kilpakosintaa", "Lemminkäisen virttä" ynnä "Laivaretkeä ja kanteleen syntyä."
Akonlahden runoalue on paljon sitäkin satoisampi; mutta se onkin laaja, käsittäen Miinoasta alkaen kaikki Kiitehen kylät ja pienet rajakylät lähelle Kivijärveä. Se johtaa Latvajärven alueelle, joka siitä huolimatta, että siihen kuuluvat ainoastaan Kivijärvi ja Latvajärvi, säeluvun puolesta on Vienan Karjalan ensimmäisiä. Ainoastaan Vuonninen ja Uhut senkin voittavat. Latvajärven taito käsittää melkein kaikki mainitut runoaiheet ja lisäksi sieltä on saatu laajimmat ja arvokkaimmat toisinnot. Mutta etevästä sijastaan runotaidossa Latvajärvi saa melkein yksinomaan kiittää Arhippa Perttusta ja hänen poikaansa Miihkalia; kylän muut runontaitajat eivät ole voineet aivan suuressa määrin kartuttaa toisinnoita, vaikka keruu luonnollisesti onkin varsinkin tämän kylän tarkkaan etsinyt. Arhippa ja hänen poikansa kohoavat ympäristöstään niin korkealle, ettei ainoakaan toinen Latvajärven laulaja voi sinnepäinkään heille vertoja vetää.
Paljon suurempi, mutta siitä huolimatta köyhempi on Vuokkiniemen runoalue, johon on yhdistetty Tsena, Vuokkiniemi, Tollonjoki, Pirttiläksi, Venehjärvi ja Ponkalaksi. Parhaat laulajat ovat olleet Tsenan Kettuset, joilta Topelius vanhempi sai arvokkaimmat runonsa. Mutta tältä alueelta on saatu lauluja hyvin monelta eri laulajalta, joten se antaa hyvän käsityksen yleisestä runotaidosta rahvaan kesken. Kostamuksen—Kenttijärven alueelta, johon Kontokki, Koivujärvi ja Vonkajärvikin kuuluvat, on tosin saatu runoja, mutta ei kuitenkaan niin runsaasti, kuin olisi voinut odottaa.
Vienan Karjalan paras runokylä on Vuonninen, jonka alueeseen Aajuolaksi, Lonkka ja jotkut pienemmät saloasutukset on luettu. Samporunoa varsinkin on sieltä kirjoitettu muistoon kaksi vertaa enemmän kuin Latvajärvestäkään, ja melkein kaikki muutkin runot ovat olleet hyvin edustettuina. Vuonnisessa on ollut oivallisia runolaulajoita, varsinkin Ontrei Malinen ja hänen jälkeläisensä, mutta lisäksi on runotaito siellä ollut rahvaan kesken yleinen ja toisinnot paremmat kuin ainoassakaan toisessa Vienan Karjalan kylässä. Lonkan paras laulaja oli Martiska.
Muistoon kirjoitettujen runojen runsauden puolesta Vuonnisen alueelle vetää vertoja Uhtuen alue, mutta se käsittääkin paitsi Uhtuetta Jyvöälahden, Alijärven, Tsiksan, Luusalmen, Nurmilahden ja muutamia muitakin kyliä. Tällä alueella on runon osaajien luku niinikään hyvin suuri, mutta itse laulumalli ei ole yhtä ehjä ja hyvä kuin Latvajärven ja Vuonnisen. Toisinnot ovat lyhempiä ja enimmäkseen sekavampiakin. Muutoin on runoaiheiden tunteminen Uhtuen alueella meikein laajempi kuin rajakylissä, koska sen puolen toisinnot yhdistävät itseensä koko joukon piirteitä eteläiseltäkin alueelta.
Kuittijärven pohjoispuolella olevat kylät on yhdistetty Pohjoiseksi raja-alueeksi. Niistä on rajalla oleva Koljola runotaitoisin, mutta paras runolaulaja onkin sinne Lonkasta muuttanut ja tuonut runot mukanaan. Muista kylistä, samoinkuin Koillisenkin raja-alueen kylistä, on saatu melkein vain "Lemminkäisen virttä".
Tämän kirjan alkuun liitetystä taulusta käy selville sekä runosaaliin runsaus eri alueilla että myöskin se, paljonko kutakin kertomarunoa on laulettu. "Lemminkäisen virsi" on kaikista yleisin, paljon yleisemmin laulettu kuin suuri "Sampojaksokaan", jolla on senjälkeen toinen sija. Kolmannella sijalla on kirjaan pantujen toisinnoitten joukossa "Kilpakosinta", sitten "Laivaretki ja kanteleen synty", "Kilpalaulanta", "Väinämöisen polvenhaava" ja "Sisaren turmelus". Harvinaisimmat ovat runot "Auringon ja kuun päästöstä", "Taivaan taonnasta", "Ahdin ja Kyllikin runo", "Kuolonsanomat", "Venepuun etsintä" ja "Väinämöisen tuomio". Ellei olisi Etelä-Karjalan runomailta ja Inkeristä lisää saatu, olisivat nämä runot Kalevalassa jääneet kylläkin vaillinaisiksi.
Kertomarunot ovat vain osa Kalevalan rakennusaineksista. Niiden täytteeksi rakentaja käytti loitsuja, lyyrillisiä lauluja ja ballaadeja. Loitsuista Kalevala on saanut suuren osan vanhimmista ja jylhimmistä piirteistään, lyyrillisistä lauluista taas hienoimmat värinsä. Näitä aineksia ei edellä olevassa verrannossa ole huomioon otettu. Loitsuista Vienan Karjala on rikas, mutta lyyrillinen runous siellä on paljon heikompi kuin Etelä Karjalassa.