* * * * *

Seuratkaamme yhden runon esiintymistä Vienan Karjalan eri runoalueilla saadaksemme vähän käsitystä siitä, millä tavalla runot eri kylissä muuntelevat. Otamme sitä varten tarkasteltavaksemme "Sampojakson", tuon tärkeimmän kaikista.

Latvajärven Arhipan laulama, 400 säettä käsittävä runo alkaa noilla sanoilla, joilla melkein kaikki laulajat koko tällä alueella Sampojakson ladulle lähtevät:

Lappalainj oli kyyttösilmä
Piti viikoista vihoa,
Kaukaista ylen katsetta
Päälle vanhan Väinämöisen…

Runossa kuvataan, kuinka hän väijyi ikirunojaa, joka merta ratsasti "hernevarrella hevolla, orihilla olkisella". Lappalainen jännitti tulisen jousen ja ampui laulajan alta hevosen. Väinämöinen siitä suistui mereen ja kulki siellä vuosikausia "kuusissa hakona, petäjäissä pölkynpäänä". Myrsky kantoi hänet vihdoin Pohjolaan, jossa hän rannalla avuttomana "itkiä tihusteloovi". Pohjan akka harvahammas kuultuaan uroon itkevän, pelastaa hänet veden hädästä ja vie omalle maalleen, kun Väinämö lupaa toimittaa Ilmarisen takomaan Pohjolaan Sammon. Väinämö kotiin päästyään ilmoittaakin Ilmariselle, että hän tämän työn tehtyään saa vaimokseen Pohjolan tyttären, ja Ilmarinen paikalla lähtee Pohjolaan; jossa hän "päivät Sampuo takoopi, yöt neittä lepyttelööpi" — näitä säkeitä harvoin huonoinkaan laulaja unohtaa, miten sekava hänen runomuistinsa muutoin olisikin. Sampo sai valmiiksi, Ilmarinen sai Pohjolan tytön ja ajoi hänen kanssaan kotiin, jossa hän Väinämöiselle kertoi ihmetakeestaan. Sen ihmeominaisuudet kuultuaan Väinämöinen paikalla työntää vesille veneensä, ottaa Iku-Tieran, Nieran pojan, ylimmäisen ystävänsä, toiseksi mieheksi matkaansa ja "laskoopi sinistä merta melan koukkupään varassa", nukuttaa Pohjolan kansan ja kyntää Sammon juuret "satasarvella härällä, tuhatpäällä tursahalla", sekä vie Sammon veneeseensä. Mutta kolmantena päivänä "muurahainen mulkupoika" herättää kuren, joka parkaisee pahan sävelen ja herättää uinuvan Pohjolan. Pohjan akka, huomattuaan Sammon ryöstetyksi, kokoo paikalla väkeä ja lähtee ryöstäjiä takaa ajamaan suurella sotipurrella, jonka Iku-Tiera näkee. Väinämöinen siitä luo mereen palan taulaa ja siitä syntyy suuri luoto, johon puuttuu Pohjolan pursi. Pohjan akka nousee kokon siiville ja saavuttaa lentäen Väinämön purren ja istahtaa purjepuun pieleen niin raskaasti, että Väinämön pursi siitä oli "päin pudota, laiva lastuin lohkiella". Väinämö kehottaa Iku-Tieraa iskemään linnun miekallaan, mutta vaikka tämä rapaiseepi voimainsa takaa, ei miekka pysty vähääkään. Silloin Väinämöinen itse nostaa melansa merestä ja sillä sivaltaa kokkoa kynsille. Kokolle jäi vain yksi kynsi, jolla se tavotti Sampoa, mutta Väinämö silloin iski miekallaan ja murotti sillä Sammon palasiksi. Muut Sammon palaset uiskentelivat "rannalla meryttä vasten", mutta kannen Pohjan akka kantoi Pohjolaan, "rivan kylmähän kylähän".

Arhipan toisinnossa ovat Sampojakson tärkeimmät tapaukset hyvässä järjestyksessä yhtämittaisesti laulettuina. Olkoon se esikuvana vertaillessamme runon eri muotoja Vienan Karjalan runomailla.

Kellovaarassa Arhipan sisaren Moarien poika Simana lauloi Lönnrotille runon toiseen laatuun. Väinämöinen oli muka matkalla Luotolahan lankoihinsa, kun Pohjan poika hänen altaan hevosen ampui. Väinämöisen "ainut akka" pyysi Ilmarista takomaan itselleen haravan, jolla löysi Väinämöisen. Tämä sitten teki kanteleen ja sillä soitti niin kauniisti, että kaiken luomakunnan lumosi. Väinämöinen sitten, kuljettuaan meressä kuusi vuotta, nosti polvensa, johon hanhi muni munansa, nämä vierähtivät veteen Väinämöisen liikahuttaessa polveaan, ja hanhi loi palasista maailman. Kuten näkyy, on tämä toisinto ilmeisesti sekaantunut, mutta siinä taas esiintyy maailman luominen, jota Arhippa ei ensinkään laulanut, mutta joka on Samporunon oleellinen osa.

Lähes neljäkymmentä vuotta myöhemmin sama mies lauloi runon Lähteenkorvalle. Hän alkoi silloin Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulannasta. Kun Joukahainen oli sisarensa luvannut Väinämöiselle puolisoksi, niin lappalainen kyyttösilmä keksi runoilijan merta ajamassa ja ampui hänen altaan hevosen. Pohjan akka, "ainut akka Väinämöisen", haravoitsi sitten runoilijan merestä, mutta ei löytänyt, ennenkuin kuuli hänen rannalla itkevän. Väinämöinen laati kanteleen. Näyttää siltä, kuin olisi laulaja koettanut väliajalla saada runoonsa selvempää tapausyhteyttä. — Sammon ryöstöstä hän lauloi kappaleen Kilpakosinnan yhteydessä.

Riigonan Maksima, Simanan sukulainen, lauloi runon koko joukon täydellisempänä ja selvempänä. Kuvaus maailman luomisesta varsinkin on täydellinen. Sotka muni munan Väinämöisen polven päähän, hänen meressä uiskennellessaan lappalaisen sortamana. Munat vierähtivät veteen ja niistä syntyivät maailman rakennuksen pääosat, mutta Väinämöinen itse, meressä itseään käännellessään, maihin kolkkiessaan milloin päällään, kyljellään taikka jaloillaan, antoi rannoille tarkemman muovailun. Tuuli kantoi Väinämön Pohjolaan, jossa Pohjan akka hänet rannalta löysi ja saattoi omille mailleen sekä antoi vielä tyttärensäkin, kun Väinämöinen takoi Sammon. Tämän jälkeen Väinämöinen pyysi Ilmarista takomaan itselleen haravan, jolla hän haravoitsi merestä kantelen ainekset, laati soittimen ja lumosi luomakunnan soitollaan. Väinämöinen sitten latoi laivansa täyteen nuorta väkeä ja lähti palaamaan omille mailleen, Sampo mukanaan saaliina ja Pohjola nukkumassa. Tässä on runossa äkkiä suuri aukko, johon ei ole mitään säkeitä täytteeksi. "Muurahainen murhapoika" herättää Pohjolan ja sitten alkaa pakenevien takaa-ajo tunnettuun tapaan. Runo kuitenkin kesken katkeaa siihen, kun Pohjolan emäntä laskeutuu Väinämön purren päähän. Laulaja vain suorasanaisesti lisäsi, että "siitä kisko Pohjolan emäntä kirjokannen mereen."

Jyskyjärvestä on saatu useitakin Sampojakson toisinnoita. Vanhin, Lönnrotin kirjaan panema, alkaa niinikään Väinämöisen matkalla Luotolahan lankoihinsa. Lappalainen kyyttösilmä ampuu hänen altaan sinisen hirven taikka hevosen, ja Väinämöinen meressä käänteleidessään muotoilee sen rannat. Sotka vasta myöhemmin munii hänen polvensa päähän munansa. Väinämöinen takoo Sammon ja saa neidin palkakseen. Ilmarinen takoo runoilijalle haravan, jolla tämä merestä haravoi kanteleen ainekset ja soittaa. Runo päättyy Väinämöisen venematkalla ja Pohjan akan takaa-ajolla. Siinäkin on sama aukko. Jostain toisinnosta on kanteleen taonta ja soitto pois jäänyt. Mutta yleensä Jyskyjärvestä myöhemmin saadut toisinnot ovat Lönnrotin ja Europaeuksen kokoomia täydellisemmät ja selvemmät.