TSENA.
Se joki, joka Vuokkiniemen kirkonkylän pohjoispuolitse purkaa vetensä Ylä-Kuittijärveen, tulee kapeasta monijärvisestä ylämaan vesistöstä, joka on kartoilla niin väärin kuvattu, ettei niissä ole oikeata muuta kuin joen laskupaikka. Inbergin kartalla se on enimmäkseen jokena. Mutta paikalla kylän harjun takana se leviää järveksi, kapenee sitten kierteleväksi salmivedeksi, jossa virtausta tuskin ensinkään huomaa, ja leviää taas erään kynnyksen päällä useaksi järveksi ja pieniksi selkävesiksi, joita ei ole kartalla ensinkään. Pääsimme sen vuoksi kulkemaan sinnekin päin useita taipaleita veneellä.
Lammasjärven kuljettuamme ja salmet soudettuamme tulimme könkäälle, jonka sivu oli taivallettava. Se on Akankoski nimeltään, tulee Köynään järvestä ja on oikea kallioporras, vaikka näin loppukesästä vähävetinen. Köynäsjärven takana ja pohjoispäässä on Tsenaniemen pieni kylä, johon Lönnrot matkoillaan aina mielellään poikkesi, koska siellä asui hyvä laulaja, ensimmäisiä, joilta sen puolen runoja kirjoitettiin, ja hän muutoinkin erikoisesti tutustui talon väkeen ja heidän seurassaan viihtyi. Tsenaniemestä oli kotoisin Jyrki Kettunen, joka lauloi Topelius vanhemmalle Uudessa Kaarlepyyssä; samalta laulajalta Lönnrotkin sai useita runoja. Hänen serkkunsa, Petri Kettunen, oli itsekin ollut etevä runoniekka. Hänestä olivat muutamat karjalaiset viisi kuusi vuotta aikaisemmin maininneet Lönnrotille, että "hän osasi niin paljon runoja, että olisi voinut laulaa ainakin kaksi viikkoa, tarvitsematta keskeyttää muun vuoksi kuin syöntiä ja nukkumista varten." Lönnrotin käydessä oli Petri kuitenkin jo kuollut ja Suomesta naitu leski hallitsi taloa. Lönnrot hänestä kertoo:
"Sama Mari, josta Petri Kettusen runossa puhutaan, eli vielä viime kesänä Tsenaniemessä leskenä. Heti naimisiin jouduttuaan hän oli siirtynyt venäläiseen kirkkoon ja muutenkin omistanut täkäläiset elämäntavat, niin että ei enää olisi voinut aavistaakaan hänen olleen kotoisin toisesta maasta ja toisista oloista. Mielihyväni ei ollut vähäinen kuullessani häntä kaikkialla kiitettävän kunnollisten emäntien esikuvaksi. Työtaidon hän oli vienyt mukanaan kotiseudustaan ja täällä hän oli oppinut naapuristonsa naisten siisteyden ja puhtauden. Muuan sanoi hänestä puheen ollen: 'Onnistuupa toisinaan hyvinkin Suomesta nainti, mutta toisten varmaan käy hullustikin.' Sitten hän luetteli useoita muita Suomesta tuotuja emäntiä, joita hän moitti, että eivät muka voi tottua elämään siististi ja puhtaasti huoneissaan. Jos kaikki saisivat, hän arveli, teidän puolelta yhtäläisen vaimon kuin Kettunen, niin varmaankin meidän omat naiset usein jäisivät naimatta."
Viidennellä matkallaan Lönnrot laulatti Jyrki Kettusta, jota ei ollut edellisellä matkallaan tavannut kotona. Hän kertoo siitä: "Tsenaniemessä olin yötä ja panin kirjaan naapurinisännältä Jyrki Kettuselta useita runoja, kirjoittaen myöhäiseen yöhön. Seuraavana aamuna jatkoin samaa työtä. En ollut edellisellä matkalla tavannut häntä kotona, muuten olisin jo silloin toimittanut tämän työn. Tämä Jyrki oli Uudessa Kaarlepyyssä tohtori Topelius vainajalle laulanut, kuten kertoi, kokonaista kolme päivää. Minua siis suuresti ihmetytti, etten Topeliuksen kokoelmasta löytänyt niitäkin, jotka hän nyt lauloi. Hän selitti minulle kuitenkin asian sanomalla: Kuuluupa ne jo teillä olevan ennestään petsatoittuna, ja miksi niitä uuelleen laulaisin. Hänen laulaessaan serkkunsa Pietari Kettusen tekemää laulua, oli saman Pietarin leski, Maria, läsnä huoneessa ja kuunteli sitä. Kysyin, oliko se runon kohta, joka koski häntä, totta. Vaikka oli vanha, hän tällöin punastui silminnähtävästi ja vastasi: 'Niin totta se on, kuin sellaiset seikat lauluissa tavallisesti ovat', joilla sanoilla hän runoille ei yleensä näyttänyt omistavan täyttä historiallista totuutta. 'Mutta', hän jatkoi, 'paraat runon kohdat Jyrki kuitenkin on unohtanut, ja niitä ette saa keneltäkään muulta kuin minulta.' Sanoin, että tuota laulua vielä osataan, jopa hänen syntymäseudullaan Kiimingissäkin, missä todellakin kerran olin kuullut erään kyytimiehen sitä laulavan. Silloin hänellä oli paljon kyselemistä minulta syntymäseudustaan, josta kuitenkin tiesin sangen vähän. Hän valitti, etteivät hänen sukulaisensa moneen vuoteen olleet käyneet häntä tervehtimässä, itse hän jo oli liian vanha sinne lähtemään. Hän oli vähällä saada kyyneleet silmiinsä, kun virkkoi, ettei nyt enää varmaankaan koskaan saisi nähdä syntymäseutuaan. On kuitenkin mahdotonta, että kukaan kokonaan unohtaisi niitä seutuja, missä ensin on nähnyt päivänvalon, kuullut ensimäisen käen keväällä ja poiminut metsässä ensimäiset marjat. Vaikka hän oli ollut täällä 40 vuotta, vaikutti syntymäseudun muisto häneen niin syvästi, että hän muutamaksi hetkeksi näytti kokonaan siirtyneen sinne. Mutta puhuttuamme taas muista seikoista, sain hänet itsensä laulamaan ne runon kohdat, jotka Jyrki, kuten hän sanoi, oli unohtanut. Ensin hän ei tahtonut siihen suostua, mutta teki sen kuitenkin lopulta, kun pojatkin olivat häntä pyytäneet."
Tsenaniemen taloista oli kuitenkin vanha runontaito meidän käydessämme jo hävinnyt, ja mielestämme oli kadonnut entinen varallisuuskin, jonka Petri Kettunen ja hänen vaimonsa uutteruudellaan olivat perustaneet. Mutta talojen hauskaa asemaa kahden järven välisellä niemellä ihastelimme ja muistelimme sen entisiä vaiheita. Saatuamme sieltä toiset saattajat lähdimme jatkaman veneellä matkaa Venehjärvelle, Varahvontan kotikylään.
Salmea pitkin soudetaan Köynään järvestä, jonka länsipuolella pienoinen kylä on, toiselle järvelle, joka on kylän pohjoispuolella ja joka siitä niemen tekeekin. Se oli jommoinenkin selkä — nimeä en muista, — ja ihmettelimme koko joukon, että se kokonaan puuttui kartoilta, eivätkä runonkerääjätkään olleet siitä mitään maininneet. Saattajanamme oli eräs Tsenan emännistä, kaunis, uljas nainen, joka edellisenä talvena oli kuoleman kautta menettänyt miehensä ja nyt leskenä taisteli kovinta puutetta vastaan pienessä talossaan. Varahvontta säälitellen meille kertoi, hänen kuultensa, kuinka kova kohtalo häntä oli kohdannut, ja hän siitä paikalla tuli niin liikutetuksi, että puhkesi hillittömään itkuun. Kyyneleet virtasivat hänen kauneista silmistään ja suupielet sykähtelivät tuskasta, niin että meidätkin valtasi syvä osanotto. Mutta pian Varahvontta taas puhui lohdutuksenkin sanoja, huomautti, yhä asianomaisen kuullen, että niin nuori ja kaunis nainen varmaan saisi pian toisen miehen ja voisi ruveta elämään uuden elonhankkijan turvissa, ja kesken tätä mairittelevaa puhetta naisen itku kimaltelevien kyynelien lävitse kirkastui päivänpaisteiseksi hymyksi, ja tämä lapsellisen kevyt, avomielisessä luonnollisuudessaan kaunis mielenmuutos teki meihin ehkä vielä syvemmän vaikutuksen, kuin hänen äskeinen itkunsa. Niin herkät ovat tuon kansan mielenliikutukset, ne vaihtelevat keveästi kuin kesän säät.
Soudimme tätä vettä moniaan virstan ja erosimme sitten pieneen, Venehjärvestä tulevaan jokeen, jota veden vähyyden vuoksi vain suurella vaivalla pääsimme nousemaan. Päävesi polvesi kauemmaksi etelään, jossa siihen laskee suurempi, rajalta saakka vettä kokoova Lapukan joki, sama, jota olimme talvella ajaneet Vuokkiniemeen tullessamme.
Siinä missä tuo pienempi joki lähtee Venehjärvestä, on Niskalan uudistalo. Matkasimme sen ohi järvelle, joka oli ehkä neljän virstan mittainen, keskellään melkoinen saari. Venehjärven kylä on järven pohjoisrannalla. Ilta alkoi jo hämärtyä, ja ruskoineen, vuorineen ja metsineen maisema oli sekä kaunis että tavallista jylhempikin. Oli jo jotenkin pimeä, kun kylään saavuimme. Asetuimme siellä Petri Lesosen, "Hökkä-Petrin" taloon, joka oli meille tuttu, sillä hänet olimme talvella Suomen puolella tavanneet ja hänelle rahojakin lainanneet. Olimme tervetulleet hänen vaatimattomaan taloonsa, joka kuitenkin oli kylän paras. Petri jotenkin pian tulomme jälkeen katosi ja seuraavana aamuna kuulimme, että hän oli paikalla lähtenyt Vuokkiniemen kirkolle ostamaan sokeria ja teetä, millä meitä kestitä. Koko yö häneltä kului sillä retkellä, sillä matkaa oli puolentoista penikulmaa, mutta hän oli jo niin hyvissä ajoin palannut, että huomeneksella saimme asianmukaisen aamukestityksen. Vaikka Venehjärvi on melkoinen kylä, ei parhaassakaan talossa ollut sen vertaa tsajuvehkeitä, että olisi ollut vieraalle tarjota. Siihen tietysti saattoivat olla syynä yksinkertaiset tavat, mutta vielä enemmän yleinen köyhyys.
Ennenkuin ryhdyn kertomaan huomioistani Venehjärvessä, jossa viivyimme monta päivää, siirrymme kuitenkin rupeamaksi moniaan taipaleen kauemmaksi pohjoista kohti, Vuonniseen, jonne sieltä maita, vesiä kuljimme. Sananvuoron saavat siellä melkein yksinomaan entiset runonkerääjät.