"Tormualta oli tehtävä vaikeanpuolinen matka Lonkkaan, ensimäiseen Venäjän puolella olevaan kylään. Tosin väliä ei ollut enempää kuin 3/4 penikulmaa, mutta se oli melkein kokonaan ummessa. Saavuin sinne vähää ennen iltaa ja poikkesin Martin eli Martiskan luo, joksi häntä nimensä diminutiivi- (vähennys-) muotoa käyttäen sanottiin. Jo paljoa aikaisemmin oli häntä minulle mainittu oivallisena laulajana. Eikä mieheltä puuttunutkaan sanoja, vahinko vaan, etteivät ne hänellä olleet paremmassa järjestyksessä. Enimmästi hän siirtyi toisesta runosta toiseen, niin että se, minkä häneltä panin muistiin, tosin kelpasi täydentämään ennen keräämiäni, mutta ei tarjonnut mitään täydellisiä runoja. Rommipulloni, jonka sisällystä hän ahkerasti maisteli, kuten sanoi, vahvistaakseen muistiansa, yhä vaan sekoitti hänen ajatuksiaan. Tästä huolimatta hän lauloi minulle loppupuolen tätä sekä kaksi seuraavaa päivää. Etenkin viimeisenä päivänä laulaminen sujui huononpuoleisesti. Hänen näet oli vaikea muistaa uusia runoja; sen sijaan hän usein alkoi laulaa samaa, mitä edellisenä päivänä olin häneltä kirjaan pannut."
Martiska oli tunnettu pororosvo, oli siitä kiinnikin joutunut ja Kajaanin linnaan viety, mutta päässyt pois. Näistä seikkailuistaan hän oli laatinut pitkän runon, jonka myös lauloi Lönnrotille, ja koska se on omiaan kuvaamaan rajaseutujen elämänlaatua ja samalla sitä luovaakin runosuonta, joka yhä sykkii Vienan Karjalassa, niin julkaistakoon runo Lönnrotin kirjaanpanon mukaan tässäkin yhteydessä:
"Tämä Martiska oli itsekin runontekijä. Joku aika sitten hän oli istunut vankeudessa, osaksi Kajaanissa, osaksi Oulun vankilassa, ja oli ollut syytettynä poronvarkaudesta, seikka, joka täällä rajaseudulla tiheään saattaa rajanaapurit tekemisiin toistensa kanssa. Nyt paraikaa valitettiin meidän puolella rajaa, että heti kun porot vaan vähänkin pistävät päätään rajan yli tai ainoastaan tulevat lähelle sitä, ollaan Venäjän puolella valmiit pyytämään tai ampumaan ne. Nyt oli vähää ennen rahvaan valitus tullut hallituksenkin korviin, minkä johdosta joku (talonpoikien kertomuksen mukaan 'ensimäinen mies keisarista') keisarillisesta senaatista oli määrätty tutkimaan tätä asianlaitaa. Sillä aikaa ja niinkauan kuin tuomio asiassa oli langettamatta tai ei ollut vielä tullut tunnetuksi, harjoitettiin tätä poronvarkautta entistä hurjemmin. Nähdessäni eräässä Lonkan talossa muuanna iltana taaskin tuotavan kotia kahta pyydettyä poroa, kysyin, kuinka he rohkenivat jatkaa tämän ammatin harjoittamista, kun paraillaan entisistä varkauksistaan olivat syytteen alaisina. Nyt on kaikkein paras aika, vastattiin, mies se, ken jotain saa käsiinsä, sillä kaikki käy nyt entisten kustannuksella, ja entisistä ei tule mitään."
"Näissä rajaseudun poronvarkauksissa on ikävää se asianhaara, että meidän puolella rahvaalla on poroja, mutta Venäjän puolella ei. Juuri tämä seikka herättää toisen puolen rahvaassa kahta suuremman halun katsomaan lähelle rajaa tai sen yli eksyneitä porolaumoja omistajaa kaipaavaksi saaliiksi. Sen näet ei tarvitse pelätä kostoa meidän rahvaan puolelta, ja nostetuista käräjäjutuista ei tavallisesti monien lakimutkien vuoksi tule mitään, kuten Lonkan mies sanoi, tai jos joskus tulisikin, ei oikeudenhaltijan voitto korvaa käräjäkuluja. Ylempänä rajaseuduilla on asianlaita toisin; siellä on kummallakin puolen rajaa asuvilla poronsa, ja kunkin täytyy pitää huolta siitä, ettei lähimmäiselleen tee sellaista, jota ei soisi toisen itselleen tekevän. Lonkan tienoilla tosin jokunen suomalainen talonpoika on koettanut estää noita kuuluisia poronvarkauksia siten, että on poronhoitokumppanikseen ottanut venäläisen talonpojan. Tämä saattaa paremmin pitää silmällä, etteivät naapurikyläläiset tuhoa poroja, mutta tämä ei kuitenkaan voi estää mainittuja varkauksia."
"Mutta palaan Martiskaan. Istuessaan syytettynä poronvarkaudesta linnassa, hän teki runon tästä asiasta. Hän itse lauloi minulle tämän runon, vaikka se, kuten hän sanoi ja kuten muutenkin saattaa nähdä, on puutteellinen, hän kun näet ei enää muistanut kaikkea, minkä sepittämiseen hänellä silloin oli ollut niin runsaasti joutoaikaa. Se minkä runosta sekä itse tekijän että muiden kautta, jotka ovat muistaneet hajanaisia kohtia, tähän asti olen saanut muistiin panna, on jotenkin seuraavaa:
"Poron synty on Pohjolasta,
Petra laulettu Lapista,
Tätä riikki riitelevi,
Raja raivoissa elävi.
Sykysyllä seikka synty, 5
Talven tullessa tapahtu,
Ruotsi tungeksen tukulle,
Koko Kuusamon pitäjäs,
Paljo maita matkustavat,
Kyllä kyytiä tekevät, 10
Hyvin hiihto Hossalainen,
Hiihto Huttu huikeasti,
Oikarinen oivalailla.
Lauttolammille tulevat,
Siitä metsähän menevät, 15
'Mitäpä tässä?' — 'i mitänä'.
'Jälet tässä', — 'ei jälistä',
'Siat tässä', — 'ei sioista'.
Ylös korpehen kohoovat.
Tuossa kumma keksitähän, 20
Petran vasa vaipununna
Kahen kallion lomahan.
Päivä päätä väännetähän,
Sorkkia soristetahan,
Turpoakin tuuvitahan 25
Kahen kallion lomasta.
Siitä Huttu huuon nosti,
Kela toinen kerkiävi,
Mit' on kummat kuulumassa,
Mitkä ilmoset imehet. 30
Silmät on entiset elolla,
Korvat vanhat valmihina,
Vielä kello kelvollinen,
Yht' on pikkuista vajella,
Henkeä poro polonen. 35
'Tuoppas täll' on tuuli henki,
Pane paarmuot ahava'.
Kela kellon soittajaksi,
Kulkusen kolistajaksi:
Kuulu kello Kuusamolle, 40
Kuusivaarahan kulina,
Kiannalle kielen lyönti.
Siit on Hutun huima Antti,
Vähämielinen Mikittä
Vuonnisehen päästyänsä 45
Katsellahan kaikki paikat.
Huttu katso kaikki paikat,
Nuuski nurkkajen taukset.
Mit on akkaset ajettu
Tiiron piiat tirskutettu. 50
Kaikki laukkuhun latovi,
Mitä missäkin näkevi,
Eväs on tarves taipaleella,
Moni matkassa tulevi,
Tapahtuvi taipaleella. 55
Huttu huimaksi rupesi,
Mielettömäksi Mikittä,
Kaikkiaan kaheksan miestä,
Yhen miehen ympärillä,
Sito yöllä yksinäisen, 60
Kesken yötä kenkimättä,
Väänti Martin väkkyrälle.
'Lähes nyt Martti matkan päälle
Kulkemahan Kuusamohon,
Oulun linnahan lujahan, 65
Kuss' ei konsa päivyt paista,
Eikä kuuhuet kumota.'
Sano kainu karjalainen,
Yhtä puoltansa puhuvi,
Yhä virkko vierestänsä: 70
'Kuule Kurvilan isäntä,
Jo mie sen sanon toeksi,
Kun tuo härkä ammonevi,
Jok' on kuollut mennä syyssä,
Mennä talvena tapettu, 75
Kun on kuollut Hoituvalla,
Liha syöty, luu jätetty,
Talja Sunkuhun sulettu,
Laapat kaikki kaupunkihin.'
Jyrki viinoa vetävi, 80
Rajan poikki raukiata,
Yöllä viinoa vetävi,
Kulettavi kuutamolla,
Luoksi viinan vierahia.
Tuossa on tuuma tuumatahan. 85
Annill' on hyvä heponen,
Saaha Martti matkan päälle.
Jyrki ajo antamahan,
Anni riisu rinnuksia,
Hevosista on lasettelevi. 90
Ottivat omin lupinen,
Martin matkahan panevat,
Poron syöjän polkusehen.
Jo Ruotsi hyvin elävi
Koko Kuusamo ihastu, 95
Kun on Martti matkan päälä,
Poron syöjä polkusessa,
Kaikki on naiset naurusuussa,
Isännät iloissa mielin,
Niin on Martti matkan päällä, 100
Karjalainen koilamassa,
Kuuksi päiväksi kululla,
Iäksi on ilman alla.
Kulettavat Kuusamohon,
Tuonne tuomarin tupahan, 105
Esivaltojen etehen.
Koko Kuusamoa kokoutu,
Lautamies lakitta seiso
Tuolla tuomarin tuvassa,
Esivaltojen eessä. 110
Vast' on Martti matkan päällä,
Kun on rautoihin rakettu,
Kokonansa kolmet rauat
Yhen miehen ympärillä.
Kulkemass' on Kuusamosta, 115
Oulun linnahan lujahan,
Enarihin ilkiähän,
Joss' ei puuttune porohkat,
Ampuvärkit ei lähene.
Ain' yhtä ajattelevi, 120
Tämä on kasvanut kaloilla,
Veen kaloilla venynyt,
Atrioinut ahvenilla,
Ei siitä sinä ikänä
Kuletettu Kuusamohon. 125
Huttu huimaksi rupesi
Lähimmäinen miulla ränni;
Tuli vihat viikolliset,
Kaukaiset ylenkatsannot,
Vaikk' oli ennen ystäväni. 130
En minä huolinna hyviä,
Jos olen ottanna urakan,
Nukuttanut nuoren petran;
Sinulle sikiät jäävi,
Kaksin vaatimot vasovi, 135
Porot toisen toimittavi.
Tuliko surma suutimaton,
Kesken yötä kenkimätön,
Sian tieän kussa synnyin,
Paikan kaiken kussa kasvoin, 140
En tieä sitä sioa
Kussa kuolo kohtanevi
Näillä ouoilla ovilla,
Teillä tietämättömillä.
Ain' yhtä ajattelevi 145
Luojan luotuja sanoja,
Pyhän synnyn säätämiä.
Kuu keritä, päivyt päästä,
Otava yhä opeta
Näiltä mailta vierahilta, 150
Yhä ouoilta ovilta.
Jopa tuomari tulevi,
Kemin herra kerkiävi,
Päästi Martin matkan päältä.
Ruotsi nyt tuli tuholle 155
Veionen Venähen voitti.
Huttu kulki huikiasti,
Alle pöytänsä ajaksi,
Päähän penkin peittelekse,
Itsekseen itettelekse, 160
Parempi olisi ollut,
Maata koissa korkiassa.
Vähä nyt tulee väkeä,
Pieni arvo aartehia,
Saatu on saalis suurempiki,
Vähemmälläki väellä'."
Martiskan runoja olivat suureksi osaksi säilyttäneet hänen poikansa Maksima, joka asui sukutaloa Lonkassa, ja Teppana, joka jo v. 1851 oli muuttanut kotivävyksi Tiirovaaraan eli Koljolaan, nelisen penikulmaa pohjoiseen Lonkasta. Maksimaa oli Lähteenkorvan johtamalla runonkeruumatkalla Genetz laulattanut, Teppanaa Berner, ja poikain laulamista runoista on voitu selvitellä, mitkä toisinnot Lönnrotin kokoelmissa ovat isän laulamia. Teppana minulle kertoi muutamia elämäkerrallisia tietoja Martiskasta, jos lienee tapauksia oikein muistanut.
Hän kertoi olleensa 14 vuoden ikäinen, kun Martiska vietiin vankeuteen, jossa hän eli 3 vuotta. Hän oli muka päässyt karkaamaan Kajaanin linnasta viiden muun karjalaisen kanssa, mutta sitten saatu kiinni ja viety Helsinkiin, jossa kuoli. Teppanan tietojen mukaan vanha runolaulaja siis olisi v. 1836 uudelleen viety vankeuteen ja kolmen vuoden kuluttua, v. 1839, kuollut 71 vuoden iässä. Lönnrot laulatti Martiskaa viidennellä runonkeruuretkellään v. 1834. Siis olisi Martiska kaksi vuotta tämän tapauksen jälkeen saanut uudelleen lähteä tyrmään, jossa veljensä Simanan keralla kuoli. Mutta kun Teppana vielä niihin aikoihin oli hyvin nuori, niin on mahdollista, ettei hän enää hyvin muistanut isänsä surullisia loppuvaiheita.
Cajan ei mainitse Martiskasta mitään, vaikka hän lopulla vuotta 1836 Lönnrotin keralla matkusti Lonkan kautta. Hänen päiväkirjassaan on tästä oleskelusta seuraava lyhyt maininta:
"Siinä (Lonkassa) olimme yötä Hilipan kartanossa ja illalla laulo meille Prokon nainen häälauluja ynnä itkuvirsiä, joista erään kirjotinki, jos suurellaki tuskalla. Maata pantuamme haasto ämmö meille vielä pari tarinata, joita mie en outoin sanojen vuoksi ymmärtänyt, vaan veli L., joka maltto pakinan, aiko ne muistoksi kirjuttaa."