Veneitten uidessa rantaan kääntyi niistä puoleeni parrakkaita kasvoja, jotka viehkeällä hymyllä vastasivat tervehdykseeni. Maalle astui pitkiä joustavia miehiä, joitten vartalo oli kuin hiihdossa saanut hieman etukumaran ryhtinsä. Miehillä yllään mekot, jotka oli vyötäisiltä nuoralla sidottu, naisten puku veripunaista, joka sopuisasti liittyi kasvojen ja kaulan ruskettuneeseen ihoon. Pian olimme pakinoissa ja vilkkaasti he kertoivat seikkailuistaan koskilla.
Kuinka vanhanaikaiselta ja omituiselta tämä ryhmä näytti! Se oli vetäissyt veneensä telaiselle taipaleelle, huokuvalle suopursulle, karulle kanervalle, juuriaan levittelevän kaatuneen hongan kupeelle. Aarnioluontoa ja aarniokansaa! Sitä ikäänkuin painoi syvemmälle mieleeni ilta-aurinkokin, joka päiväkauden kierreltyään epämääräisen sinervän pilvikatteen takana juuri oli reunan ennättänyt ja sieltä loi vahvan valon tähän ryhmään. Puna loisti ja vihanta kilvan hehkui, ruskeat kasvot elivät ja häiritty ranta välkkyi kivikolla.
Palasin polkua metsän poikki Miinoan järvelle, mutta jauhojen tuojain täytyi kiertäen kulkea soiden ja kangaskannasten poikki lammesta lampeen, ennenkuin he sinne pääsivät. Kuulin kävellessäni heidän mekastuksensa yhä loittonevan, kunnes huudot jäivät mäkien ja metsäin taa.
Kun jälleen saavuin Miinoan järven rantaan, seisahduin hetkeksi sitä ihailemaan. Se oli tyynenä kuin uni ja huojumatta kuvastuivat siihen otsavat hongat. Järven takana torkkui törmällä harmaa kylä vihantain peltotilkkujensa keskellä.
Uinuva maisema oli kuin kuva siitä maasta, joka tästä alkoi. Sekin nukkuu yhä vuosisatain unta, naava ja sammakon kasvanut sen muinoiseen suuruuteen. Mutta se lepää kuin vaaleata kesäyötä, jossa kuultaa kaikuja niin kaukaa aikain takaa, yhä soinnuttaen herkän korvan.
Kuunnellessani, katsellessani tätä ehdotonta hiljaisuutta tuskin olisin hämmästynyt, vaikka tuolta niemen takaa olisi äkkiä ilmestynyt Väinön sotipursi, toinen laita täynnään miestä aseellista, toinen neitoa korukirjaista…
Mutta jo puhkaisevat eräästä kohdasta äänet rannan sankan metsän ja vähän päästä solahtaa palaajain ensimmäinen vene järvelle. Viimeinen taipale on voitettu ja rannat kertoilevat palaajain vilkasta pakinaa. Heihin yhdyn minäkin, ja niinkuin ennen muinoin sotaretkiltä palattaissa, niin laskemme kylän rantaan, veneet täynnänsä eloa ja tavaraa. Mutta helppojen vaivain takana ei ole se vilja nytkään ollut. Kuhmon kirkolle on vesitse kuusi penikulmaa, väli on täynnään koskia ja latvajoissa on vettä niin niukalti, että sitä kuormaveneelle monessakin koskipahasessa oli vain voiteeksi kivisellä pohjalla. Ennen, kun kaskeaminen oli luvallista, sanottiin täällä kasvatetun viljaa niin runsaasti, että sitä piti katosta aittaan kaataa, kun ovesta ei enää sopinut. Mutta nyt kasvoi kaskilla jo vankka metsä, uusia ei ollut lupa kaataa, ja huono olisi toimeentulo vähäisistä pelloista ollut, ellei Suomesta olisi tullut vaivalla hankittu apu.
AKONLAHDESSA.
Miinoasta soudimme veneellämme Akonlahteen. Emme poikenneet välillä oleviin kyliin, Tetriniemeen sen enempää kuin Sappovaaraankaan, vaikka edellinen kauneine kalmistoineen näytti kylläkin houkuttelevalta. Sivuun jäi myös isonlainen Munankilahti, joka on selän oikealla rannalla, melkein vastapäätä Akonlahtea. Kiiteen selkä ei ole kovin aavaa, sillä rannasta ja toisesta pistää siihen pitkiä soraniemiä. Sappovaaran kohdalla olevan niemensuikaleen kannan poikki oli kaivettu veneellä kuljettava oja. Siten säästyi melkoinen kiertomatka. Tämä pieni kaivanto — jonkun pohatan kustannuksella laitettu — oli ainoita parannuksia, mitä rajan sillä puolella oli vesiteitten hyväksi tehty.
Akonlahti on melkoinen ja jotenkin laajalle alalle hajaantunut kylä Kiteen järven luoteisrannalla, selästä pistäväin pitkäin monipoimuisten lahtien kahden puolen. Akonlahdenkin seutu on piirretty karttoihin virheellisesti, eikä niistä sen vuoksi saa kylän paikasta oikeata käsitystä. Järveltä tullen Akonlahti näytti koko muhkealta. Rannassa oli moniaita hyviä taloja, ja tietysti pyrimme ja pääsimme parhaaseen. Oli sinne hiljattain rakennettu julkinen kirkkokin ja pappikin kuului olevan tiedossa. Näihin toimiin kansan hengellisen elämän hyväksi lienee juuri ollut syynä se uskonnollinen liike, josta edellä kerroin.